perjantai 1. marraskuuta 2013

When life throws you Thor, you throw him back and demand Loki

We were up all night to get Loki'd, ja niin edelleen?

Ja kaikki arvasivat tässä vaiheessa, minkä leffan kävin katsomassa. Eikä tarvitse varmaan erikseen kysyä, pidinkö siitä. Todellakin pidin. Thor: The Dark World on varmasti tämän vuoden parhaita viihde-elokuvia, ja myös Marvelin elokuvien ehdotonta kärkikastia. Thorin jatko-osan luvattiin olevan synkempi kuin muut Marvel Cinematic Universen elokuvat, ja tämän lupauksen elokuva kyllä lunasti. Jotenkin oli silti hienoa, että elokuvan synkkä tunnelma ei täysin ottanut valtaa, vaan mukaan onnistuttiin heittämään myös sopivasti huumoria. Loki tietysti oli jälleen elementissään, ehkä jopa paremmin kuin aikaisemmissa elokuvissa. Kun Thorissa Lokin rooli oli lähinnä hännystellä ja Avengersissa taas osoittaa mahtiaan ja valloittaa maailmaa, pääsi hänen roolinsa keppostelijana tässä elokuvassa kyllä oikeuksiinsa. Jatkoa odotellessa.

Pukeuduin ensi-iltaan tietysti teeman mukaisesti, suosikkihahmoni väreihin. Olin ideoinut tuota asua ennakkoon jo varmaan vuosi sitten, mutta yllätyin itsekin kuitenkin siitä, kuinka hyvin kaikki lopulta sopi yhteen!

Mekko: Vero Moda, Kengät: Gabor, Nahkatakki: Mango, Koru: Pieces

4 kommenttia:

  1. Ihana JO VUOSI SITTEN?! :D Katoin sen ykkösosan nyt viikko sitten kun se tuli telkkarista, ja pitäs kyllä joskus kattoo tuo kakkososakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No noin vuosi sitten mä ajattelin, että "ton mä laitan ensi-iltaan" :DD

      Katso! Se on parempi ;)

      Poista
  2. ihan tajuttoma ihana blogi sulla ja rakastuin sun hiuksii! :) jään seuraa!

    http://washed-out-dream.blogspot.fi
    18v lukiolaistytön valokuvausblogi :)

    VastaaPoista