torstai 9. tammikuuta 2014

Täydelliset aamut

Täydellisiin aamuihin liittyy aina teetä. Kakut ja leivokset ovat toki plussaa. Täydellisenä aamuna ei ole kiire mihinkään, eikä tarvitse murehtia asioista, jotka pitäisi hoitaa, vaan voi rauhassa lukea kirjaa tai lehteä, surffata netissä, lukea blogeja tai selata tumblria tai weheartitia. Joululomalla oli yksi tällainen täydellinen aamu, johon liittyi kupillinen Earl Greytä, pala äidin tekemää suklaamoussekakkua sekä Tähtiin kirjoitettu virhe. Mitä kirjoihin tulee, olen vähän niin kuin Charlie Elämäni seinäruusuna-kirjasta: viimeksi lukemani kirja on lähes aina suosikkini. Niin myös Tähtiin kirjoitettu virhe.
 
Olen myös löytänyt, tai oikeastaan saanut lahjaksi uuden teerakkauden. Tai oikeastaan äitini sai pakkauksen herkullista ja samettisen pehmeää, käsittääkseni jugurtin makuista teetä tuliaisena Japanista. En ole koskaan maistanut noin hyvää teetä. Se ei paitsi maistu hyvältä, vaan on myös kaunista. Se on todella nätin väristä, kirkkaan punaista, haudutetussa teessä näkyy pieniä kimaltelevia hippuja (jotka eivät tosin näy kuvassa) ja teen seassa on myös konpeitoja. Mitä muuta täydelliseen aamuun muka tarvitaan?
 
Loman jälkeen ei olekaan juuri ollut täydellisiä aamuja. Tulin tiistaina sairaaksi ja olenkin sitten kärsinyt kurkkukivusta, kuumeesta ja päänsärystä. Huomenna minulla olisi syntymäpäivä, ja viettäisin sitä mielelläni jollain muulla tavalla kuin istumalla kotona peittojen alla, jaksamatta tehdä yhtään mitään. No, eihän tälle tietenkään mahda mitään, mutta jatkuva sairastelu on melko turhauttavaa...
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti