keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Lahjottu


Takana on yksi stressittömimmistä ja rauhallisimmista jouluistani vuosiin. Oli ihanaa viettää aikaa sukulaisten kanssa hyvän ruoan ja huumorin parissa. Olin myös ollut kiltisti ja sain hienoja ja tarpeellisia joululahjoja pyjamasta pipoon, teenjuojalle erinomaisesti sopivan keittiöajastimen sekä uuden lempparikirjan, joka on Emmi Itärannan "Kudottujen kujien kaupunki" (jossa olen toisaalta vielä vasta aivan alussa, mutta pidän tyylistä, jolla Itäranta maalaa tunnelmia ja mielikuvia). Marc Jacobsin Daisy Dream on myös toivottua vaihtelua tuoksurutiineihini, sillä olen melkein ollut jo jämähtää tuttuun ja turvalliseen Oh Lola-tuoksuun. 

4 kommenttia:

  1. Aivan ihanat noi kukkayöppärit! <3 Ja toi tuoksukin näyttää kivalta, jos nyt silleen voi sanoa, heh. : D Hyvää uutta vuotta 2016!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se hajuvesipullon muotoiluhan on sitten lopulta melkein yhtä tärkeää kuin itse tuoksu, eikö vain? Marc Jacobsin kohdalla ei ole ainakaan tarvinnut koskaan pettyä

      Oikein hyvää uutta vuotta sinullekin!

      Poista
  2. Oiii, ihania juttuja olet saanut! :) Munkin paketista paljastui Daisy Dream, se on kyllä niin herkullinen tuoksu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Ja samaa mieltä, se on ihanan raikas! :)

      Poista