tiistai 26. tammikuuta 2016

Throwback: menneen vuoden asukuvat


#1 Surullisen lyhyt postaus tänä vuonna! Selittyy varmasti pitkälti sillä, että palasin tauolta vasta viime kesänä ja senkin jälkeen bloggaustahti on ollut sellainen, jonka olen saanut sovitettua yhteen kaiken muun kanssa. Ehkä otan itseäni niskasta kiinni tänä vuonna (ehkä en, olen sillä tavalla hankala).

#2 Näyttääpä mustavalkoiselta. Kyllä minulla on värillisiäkin vaatteita, jopa ihan kirkkaan punaista ja sinistä sekä vaaleanpunaista, mutta jotenkin syksy ja viileät säät näkyvät kaikissa näissä asuvalinnoissa. Toisaalta pidän harmaasta, valkoisesta ja mustasta arkipukeutumisessa, toisaalta vaihtelu virkistää.

#3 Tässä postauksessa on esillä myös lähestulkoon kaikki vakiohiustyylini, eli rotaatiokihartimella tehdyt laineet, valkkinuttura, "puoliponnari" tai "puolinuttura", poninhäntä ja suorat hiukset - tietysti keskijakauksella. Kadehdin ehkä vähän ihmisiä, jotka osaavat loihtia kaikenlaisia kampauksia, kun itse olen täysi tumpelo kaikenlaisten hiustenlaittovälineiden ja -tekniikoiden kanssa, mutta toisaalta nämä tyylit, jotka osaan tehdä, alkavat olla aika vakiintunut osa tyyliäni. 

2 kommenttia:

  1. Tykkäsin erittäin paljon villakangastakkiasusta ja viimeisestä kokonaisuudesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaa kiitoksia, mukava kuulla!

      Tuo viimeisen asun mekko oli minulle pitkään kunnon murheenaihe, kun en oikein keksinyt, miten se pitäisi pukea. Ehkä en siis mennyt tuossa ihan metsään :'D

      Poista