tiistai 22. maaliskuuta 2016

Alennusmyyntiostoksia


Tänä talvena tein vain pari, mutta pari hyvää löytöä alennusmyynneistä. Vilan ihanan juhlamekon löysi oikeastaan äitini Kouvolan Modasta. Parhaat alennusmyyntilöydöthän ovat sellaisia, joita olisi voinut harkita normaalihintaisenakin. Niitä parhaita kappaleita vain harvemmin enää löytää alennuksesta ainakaan omassa koossa, mutta tällä kertaa kävi hyvä tuuri. Hyviä, mustia, siistejä ja töihinkin sopivia kenkiä olen myös etsinyt pitkään ja löysinkin sellaiset ja juuri omaan tyyliini sopivat lopulta alennusmyynnistä, nämäkin puoleen hintaan. 

***

Kenellä on muuten lähtenyt vuosi 2016 hyvin käyntiin? Hehheh, ei ainakaan minulla. Hampaiden poiston jälkeen olen ollut yhteensä 5 viikkoa sairaana (välissä on toki ollut pari tervettä päivää, joista toki ei ole kamalasti iloa, jos olo heti huononee), reputtanut yhden kurssin ja muutenkin järjestänyt asiat epäjärjestykseen. Nyt vain pitäisi jatkaa tästä eteenpäin ja ajatella positiivisesti. Sairastelulle nyt ei mitään voi ja kouluhommia voi aina yrittää uudelleen. Vaikka uusintatenteissäkään ei onnistaisi, järjestetään tästä mokaamastani kurssista onneksi kesätentti, eikä maailma kaadu siihenkään, vaikka yrittäisin ensi vuonna uudelleen.

Jos nyt kuitenkin jotain positiivistakin: minulla on kesätöitä ja olen varannut matkan ulkomaille (en tosin vielä kerro minne, jääköön yllätykseksi...). Mitä väliä yhdellä hylätyllä kurssilla, kun toinen sentään meni nappiin! En pystynyt sairasteluni vuoksi juurikaan panostamaan markkinoinnin peruskurssiin, mutta sain arvosanaksi siitä huolimatta 5. Pitäisikö tätä pitää merkkinä esimerkiksi pääainevalintaa ajatellen?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti