New Beauty Products x4

Hiusteni kunto on parantunut merkittävästi sen jälkeen, kun aloin käyttää säännöllisesti hiusöljyjä. Aluksi käytin Moroccanoilia, mutta vaihdoin myöhemmin Wellan Luxe Oiliin, johon olen kyllä ollut erittäin tyytyväinen. The Body Shopin öljy oli kuitenkin tarjouksessa Stockmannilla, joten halusin päästä testaamaan sitä vaihtelun vuoksi. Nyt vain toivon, että öljy on yhtä hyvää, kuin miltä se näyttää. 

Essien lakat ovat jo pitkään olleet suosikkejani. Kynteni eivät jostain syystä siedä useimpia geeli- tai vastaavia lakkoja, mutta Essien kanssa ei ole koskaan ollut ongelmia. Joissakin sävyissä on niin hyvä ja vahva pigmentti, että yksikin kerros saattaa riittää. Lisäksi ne pysyvät hyvin ja kuivuvat melko nopeasti. Olen huono lakkaamaan kynsiä, mutta näiden lakkojen kanssa ei mene hermot.

Olen tykästynyt Macin huulipuniin, joten ajattelin testata myös heidän huultenrajauskyniään, kun tarve sellaisen ostolle ilmaantui. Kaikki punaiset rajauskynäni olivat pikkuisen liian "sinertäviä" tai tummia Lady Danger-huulipunalle. Tämä rajauskynä puolestaan on lähes oranssi, ja vähäsen minua kyllä huolettaa, teinkö rohkean virheostoksen tämän kanssa, sillä se sopii oikeastaan kunnolla vain sen yhden huulipunan kanssa. Laatuun olen kuitenkin tyytyväinen.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä huulipuna, jota olen metsästänyt kissojen ja koirien kanssa ympäri maailmaa: Macin Mehr-mattahuulipuna. Testasin tätä sävyä joskus lentokentällä, mutta en voinut ostaa sitä sieltä, sillä minulla oli vain kotimaan lento. Stockmannilla taas sävy oli myyty tilapäisesti loppuun. Kävin New Yorkissa ainoastaan Macy'sin Macilla, eikä heillä ollut tuota sävyä. Lopulta sävy palasi Stockan valikoimaan ja sain omani tilattua.

Mitä luin kesällä

Luin Takashi Hiraiden Kissavieraan jo joskus toukokuussa ja mielestäni kirja oli kerta kaikkiaan ihastuttava. Rakastan kissoja ja olen hyvin kiinnostunut japanilaisesta kulttuurista, joten oli ihanaa lukea kirja, jossa nämä kaksi teemaa yhdistyivät kauniiksi tarinaksi. Kissavieras oli tunnelmaltaan oikeastaan hyvinkin japanilainen, vaikeasti selitettävällä tavalla harmoninen ja levollinen, mutta myös äärimmäisen sympaattinen ja liikuttava. 

Kesän suurin ja tärkein lukuprojektini oli kesäkuussa ilmestynyt Järven neito, joka käytännössä päättää Andrzej Sapkowskin Noituri-saagan. Aloitin sarjan lukemisen pari vuotta sitten ja ihastuin heti. Ahmaisin kaikki saatavilla olevat kirjat vauhdilla, joitakin osia kaksi kertaa. Järven neidon myötä jätin sitten haikeat jäähyväiset Geraltin, Cirin ja Yenneferin tarinalle, vaikka luultavasti standalone-tarinatkin tullaan vielä kääntämään. Kirjat saivat minut myös kiinnostumaan pelisarjasta, joka pohjautuu Sapkowskin romaaneihin. The Witcher 3: Wild Hunt oli loistava peli, mutta itseäni hieman tökkii se, etteivät pelit oikein pysyneet alkuperäiselle tarinalle uskollisina. Minulla on aiheesta paljon mielipiteitä ja voisin puhua siitä loputtomiin, mutta ehkä säästän teidät siltä. Mainittakoon kuitenkin, että minua vähän tökkii se, kuinka kirjasarjaa on Suomessakin markkinoitu nimenomaan The Witcher-pelien kautta. Noiturit ovat kuitenkin laadukasta fantasiakirjallisuutta, joka menestyisi varmasti hyvin ilman "videopeliromaaneiksi" leimaamista.

George R. R. Martinin Jäälohikäärmeessä yhdistyi taas kaksi asiaa, joita rakastan, nimittäin kiehtova fantasiakertomus ja upea taide. Luis Royon kuvittama kirja oli hyvin nopealukuinen, sillä se vei muistaakseni vain noin tunnin verran aikaa. Tarina oli kuitenkin lyhyydestään huolimatta vaikuttava ja kuvitus tuki sitä hyvin. Jäälohikäärmettä voisi pitää aikuisille suunnattuna satukirjana, mutta en näe, miksei se sopisi lapsillekin.

Totesin vähän aikaa sitten itselleni, että minun pitäisi lukea enemmän kotimaista kirjallisuutta, mielellään mahdollisimman monesta erilaisesta genrestä. Maria Turtschaninoffin Maresi: Punaisen luostarin kronikoita on sentään Finlandia Junior voittaja, joten siitä oli ihan hyvä aloittaa. Maresista puhutaan usein lasten- ja nuortenkirjana, mutta kirjassa oli kyllä muutamia kohtia, jotka tekivät minunkin oloni hieman epämukavaksi. Pienille lukijoille tarina voi ehkä olla hieman rankka. Oli kuitenkin virkistävää lukea kotimainen nuortenkirja, joka ei kertonut ongelmanuorista, ja jossa vanhempia ei kutsuttu faijaksi ja mutsiksi. 

Stephen Kingin Revolverimies oli loppukesän lukuprojekti, johon ryhdyin oikeastaan siksi, että Mustasta tornista on tulossa pian elokuva. Koska kyseessä on yksi fantasiakirjallisuuden suurista nimistä, halusin tutustua siihen, ennen kuin elokuvaversio vaikuttaa liikaa mielikuvitukseeni. Mielestäni kirjan alkupuoli oli huomattavasti loppua kiinnostavampi ja kokonaisuutena kirja tuntui olevan ikään kuin pitkä prologi. Pitäisi varmaan lukea seuraavakin osa, jotta sarjasta saisi paremman käsityksen.

Kesäpäiviä kännykässä

Selasin kännykän galleriasta läpi kesän aikana ottamiani kuvia ja siinä oli ihan pakko todeta, että minulla oli todella huippu kesä. Minulla on jotenkin tapana vertailla eri vuosien kesiä toisiinsa, erityisesti niitä huonoja hyviin (2012 on jäänyt mieleen erityisen huonona, vaikka senkin aikana tapahtui kaikenlaista kivaakin), eikä tämä kesä jäänyt kyllä edellisten huippukesien varjoon. 

Aluksi ajattelin, että enhän minä matkani jälkeen muuta tehnytkään kuin käynyt töissä ja haaskannut aikaa. Kuvien perusteella olen kuitenkin muun muassa käynyt Flow Festivalilla (tosin vain sunnuntain, mutta ensimmäistä kertaa), päiväretkellä Koitelinkoskella ja silittämässä heppoja, osallistunut väriestejuoksuun, järjestänyt kavereiden kanssa huikean brunssin ja mökkiviikonlopun sekä nähnyt pari huikeaa auringonlaskua. Ehkä minulla on ollut päässäni ajatus, että onnistuneen kesän aikana pitäisi koko ajan tehdä ja kokea jotain, mutta lopulta pienetkin asiat luovat niitä parhaita muistoja.

Urban Alice

"If you don't know where you are going any road will take you there."

"Imagination is the only weapon in the war against reality."

Mekko: American Rag

Kengät: Nike

Lasit: Ray-Ban 

Lainaukset Lewis Carrollin Alice in Wonderlandista. Minulla on ollut tapana ottaa tämä vanha suosikkikirjani puheeksi aina säännöllisin väliajoin täällä bloginkin puolella. Vähän aikaa sitten inspiroiduin siitä ihan pukeutumisessakin. Totta puhuen taisin oikeastaan ostaa tuon mekon Macy'silta juuri Liisa Ihmemaassa-vibojen vuoksi. Pian tuon päivän jälkeen säät kylmenivätkin niin nopeasti, että seuraavan kerran taidan päästä käyttämään tuota mekkoa vasta ensi kesänä.

Välillä minulta kysytään, mikä Ihmemaassa niin kovasti viehättää, enkä vieläkään osaa sanoa. Disneyn klassikkoanimaatio Liisa Ihmemaassa ei liene juuri kenenkään lapsuuden suosikki muun muassa sekavuutensa vuoksi ja moni on kertonut kokeneensa sen jopa ahdistavaksi. Minäkään en siitä juuri välitä, mutta rakastan molempia Liisa-kirjoja. En tiedä viehättääkö minua juuri se järjetön mielikuvituksellisuus (kirjaimellisesti järjetön) vai huoleton, kaiken kyseenalaistava asenne. Ehkä olen saanut sen lukemisesta tukea omiin identiteettikriiseiheni tai ehkä olen vain ihastunut kauniisiin alkuperäiskuvituksiin. Vaikea sanoa.

18x jatka lausetta

En ymmärrä... kvanttimekaniikkaa. Enkä liioin muutenkaan fysiikkaa. Minusta on ihan kiinnostavaa kuunnella toisten puhuvan aiheesta, mutta en ymmärtäisi siitä puoliakaan, vaikka kuinka yrittäisin.

Seuraavaksi ajattelin... pyöräillä yliopistolle lounaalle ja ehkä kerätä matkan varrella hieman Pokémoneja

Viime aikoina... olen ollut niin paljon sairaana, että se masentaa. Nielutulehdukseni uusiutui ja olo oli pitkään kamala.

En osaa päättää... pääainettani. Vielä minun ei tarvitsekaan, mutta ajatukseni eivät ole vuoden aikana selkiytyneet lainkaan. Sen sijaan poukkoilen jatkuvasti kolmen vaihtoehdon välillä, vertaillen niiden vaatimuksia ja mahdollisuuksia ja miettien omia vahvuuksiani.

Muistan ikuisesti... The Lion King-musikaalin, jonka kävimme Idan kanssa katsomassa New Yorkissa. Musikaali oli yksi ensimmäisistä jo toteuttamistani kohdista oman elämäni bucket listillä. Osasin olettaa liikuttuvani esityksen aikana, mutta en alkavani kyynelehtiä jo ensimmäisen laulun ensimmäisen säkeen aikana.

Söin tänään... puuroa, kasvissosekeittoa ja salaattia. Illalla varmaan vielä jotain leffailtaherkkuja

Päivän paras juttu... on näin äkkiseltään vaikea valita. Minulla on ollut kokonaisuudessaan varsin hyvä päivä.

Noloa myöntää mutta... olen bloggaajaksi aika huono valokuvaaja. Ymmärrän kyllä jonkin verran asettelun ja estetiikan päälle, mutta tekninen puoli vaatii vielä aika paljon harjoitusta.

Viikko sitten... stressasin koulusta tarpeettoman paljon. Näiltä näkymin minulla on edessä aika työläs syksy, mutta varmasti siitä selviää.

Kaikista pahinta on... heittää ruokaa pois sen takia, että en ole ehtinyt syödä sitä, ennen kuin se pilaantuu. Ei tämä oikeasti ole kaikista pahinta, mutta en halua rasittaa mielikuvitustani kuvittelemalla sen kamalampia asioita.

Salainen taitoni on... tehdä loistavia voileipiä. Olen muuten keittiössä aika lailla keskiverto, mutta mitä leipiin tulee, olen aika taikuri (ainakin omasta mielestäni).

Jos saisin yhden toiveen, se olisi... terveyttä, turvallisuutta, onnea ja taloudellista vakautta kaikille läheisilleni, ja myös itselleni, koska näistä asioista murehtiminen on kamalaa.

Minulla on pakkomielle... syödä yhtä ruokaa aina kyllästymiseen asti, erityisesti kun kokeilen jotain uutta ruokaa. Tämä on erityisen paha, jos se uusi keksimäni ruoka on epäterveellistä.

Ärsyttävintä on... kun ihmiset, joilla ei ole riittävää tietämystä jostain aiheesta, välttämättä haluavat väitellä siitä. Ei ole häpeä myöntää ettei tiedä. Paljon ikävämpää on vängätä vastaan pystymättä hyväksymään sitä toista ajatusta.

Tekisi mieli... matkustella. Minulla on tällä hetkellä hirveä matkakuume. Haluaisin uudelleen New Yorkiin, mutta myös esimerkiksi Italiaan, Saksaan, Japaniin…

Minusta on söpöä... kun koirat istuvat varpaille. Luin jostain, että se on koirien tapa sanoa ”tämä ihminen on nyt minun”.

Hävetti... kun en kaupassa löytänyt jotain ja menin kysymään myyjältä apua sen etsinnässä ja etsimäni tavara olikin ihan silmieni edessä. Näin käy usein. 

Olenko ainoa, jonka mielestä... etikkasipsit ovat älyttömän hyviä

***

Hyppäsin tähänkin blogimeemiin mukaan hieman jälkijunassa. Tämän tyyppisten postausten tekeminen on hauskaa, mutta myös jollain tapaa haastavaa. Tämänkin blogitekstin kirjoitin jo jonkin aikaa sitten valmiiksi, mutta julkaisussa kesti lopulta turhankin kauan. Minulla on paha tapa lykätä yksittäisen tekstin julkaisua päiviä tai jopa viikkoja. Osittain syynä on jonkinlainen writer's block ja siihen liittyvä itsekriittisyys, hälläväliä-asenne sopisi minulle paljon paremmin. Joka tapauksessa, tavoitteenani olisi jonkin verran aktivoitua blogin puolella, mutta saa nähdä miten tässä käy, kun koulut alkavat taas.

Tämän tekstin kuvista kiitos kuuluu ystävälleni Aliisalle. 

Guess Romper

Romper: Guess

Aurinkolasit: Ray-Ban

Kengät: Dinsko

Kuvat: Salli

Tuo musta Guessin shortsihaalari (romper, potkupuku, mikälie) on varmaan edellisen postauksen kukkamekon lisäksi parhaita ostoksia, joita tein New Yorkissa. Guess on kyllä sellainen merkki, joka silloin tällöin yllättää positiivisesti. Yleisesti ottaen en heidän vaatteistaan välitä, mutta silloin tällöin löydän heiltä vaikka mitä unelmavaatteita. Yhdysvalloissa Guessin vaatteet ovat muutenkin tuntuvasti edullisempia kuin täällä, joten niitä tuli pengottua ja tutkittua hieman enemmänkin. Kehuin jo aikaisemmin palvelua Guessin omassa liikkeessä, mutta tämän haalarin löysin kuitenkin Macy'silta (muistan, että minua palvellut myyjä kyseli kiinnostuneena mitä kieltä Ida ja minä puhuimme), joten siitä sai vielä aika reilut Memorial Day- ja turistialennukset.

Kävimme Sallin kanssa kuvaamassa ensimmäistä kertaa Toppilan Pitkämöljällä. Kuvauspaikkana se oli kaunis ja hieman erilainen, mutta myös varsin haastava tuulisuuden vuoksi (jotain tuulen määrästä kertoi tuulessa lepattavien hiusten lisäksi se, että paikalla oli myös tusinoittain purjelautailijoita). Päättäväisyydellä, kärsivällisyydellä ja taidokkuudella (tarkennus: Sallin taidokkuudella) saimme kuitenkin aikaiseksi julkaisukelpoisiakin kuvia.

New York osa 5: Ostokset ja muita ajatuksia shoppailusta

Odotin kovasti shoppailua New Yorkissa, mutta aluksi se oli koitua minulle ongelmaksi, sillä en aluksi ollut löytää mitään paikallisista liikkeistä. Tuntui, että edulliset liikkeet jakautuivat tasan kahteen leiriin, purjehdusmuotiin ja festarihippityyliin, eikä kumpikaan niistä ole ihan minun juttuni. Victoria's Secret ei myöskään minua oikein kiinnostanut, mutta sitten löysin tieni Macy's-tavarataloon, jossa teinkin suurimman osan reissuni ostoksista.

Satuimme reissuun juuri sopivasti alennusmyyntien aikaan: Memorial Dayn takia vaatekaupoissa saattoi olla ihan jäätäviä alennuksia. Macy'silla suurimmasta osasta vaatteista sai 30-50 prosentin perusalennuksen lisäksi 20 prosentin Memorial Day-erikoisalennuksen. Saimme lisäksi myös 10% turistialennuksen useimmista ostoksista. Sadan dollarin vaatteita löytyi helposti muutamalla kympillä. 

Suosikkiostokseni reissussa oli Macy'siltä löytämäni Maison Julesin vaaleansininen kukkamekko. Rakastuin mekkoon heti ensisilmäyksellä, mutta kauhukseni huomasin, että sitä oli jäljellä enää koossa XXS sekä XL. Katsoin pitkään sitä pikkuista ja totesin itsekseni, että yrittänyttä ei laiteta. Suureksi hämmästyksekseni mekko oli kuin olikin sopiva, ehkä juuri ja juuri, mutta riittävän.

Samalla väriteemalla jatketaan. Tykästyin tuossa American Rag Cien mekossa värin lisäksi myös helman pitsikuvioon. Sovitin myös saman tyyppistä hametta, mutta koska olen loppujen lopuksi hieman huono löytämään kivoihin hameisiin yhtä kivoja yläosia, päädyin tuohon mekkoon.

Kaksi yllä olevaa toppia ostin Guessin liikkeestä, joka oli jotenkin erityisen mieluisa kokemus. Kaupassa oli oma DJ, palvelu oli erinomaista ja ostoskassikin oli uskomattoman sievä.

Ylemmästä topista oli melkein mahdotonta saada hyvää kuvaa, mutta käytännössä siinä on läpinäkyvä etuosa, jota tuo kukkakirjailu reunustaa. Sininen sifonkitoppi taas on hieman arkisempi vaate, jonka tyyppisiä kaapistani löytyy paljon.

Guessilta ostin myös aivan ihanan mustan romperin, josta oli mahdotonta saada hengarissa järkevän näköistä kuvaa. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin.

Tommy Hilfigerin sifonkiröyhelökoristeinen neulepusero on yksi parhaista löydöistä, joita tein Macy'sillä. Pusero on erittäin miellyttävä päällä, ja niinkin kamalalta kuin se tuntuu myöntää, maltan tuskin odottaa säiden viilenemistä, jotta pääsen käyttämään tätä.

Alice Through The Looking Glass- elokuva oli juuri ilmestynyt reissumme aikaan ja kampanjaan liittyen Macy'sillä oli myös myynnissä Disneyn oma Alice-vaatemallisto. Kaikki vaatteet olivat aivan huikean suloisia ja sovitin useampaakin, mutta jouduin toteamaan, että vain kuvan mukainen pitsitoppi todella sopii vaatekaappiini. Selässä on ihana helminapitus, joka ei kyllä kuvassa näy kovin hyvin.

Ei, en ostanut kahta täysin samaa huulipunaa, vaikka ne kuvassa näyttävätkin aika samalta. Plumful-huulipuna vasemmalla on minun ja tuon toisen vein äidilleni. Alun perin suunnittelin raahaavani reissusta kotiin kassillisen Macin meikkejä, mutta päädyin lopulta valitsemaan vain nuo pari tarpeelliseksi kokemaani.

Söpöjä kesäkenkiä Macy'siltä.

Forever 21 oli minulle ehkä reissun traumaattisin shoppailukokemus. Liikkeet ovat valtavia, epäsiistejä, sekavia ja täynnä huonolaatuista tavaraa, joiden joukosta on yhtä tuskaa etsiä jotain tiettyä ja kivaa. Jonotuskopeille ja kassalle oli järkyttävän pitkät jonot. Päädyin kuitenkin ostamaan tuon mustan perustopin ja body jewelleryn. 

Topin ostamisessa vastaan tuli toinenkin ongelma, nimittäin paikallinen tapa hoitaa reklamaatiot. Paitaan oli jäänyt hälyttimen piikistä häiritsevän suuri reikä, joten halusin vaihtaa sen ehjään. Sitä ei kuitenkaan enää löytynyt, mutta rahojen saaminen takaisin ei myöskään ollut vaihtoehto. Myyjä ehdotti, että ottaisin tilalle jotain muuta, jonka voisin vaihtaa edelleen jos kaduttaa, joten tein niin. Kuvan toppia tuli myöhemmin lisää, mutta korkeammalla hinnalla. Mikä hulluinta, jouduin itse maksamaan erotuksen vaihdon yhteydessä! Yritin selittää tilannetta myyjälle kassalla ja näytin kuittejakin, jotka olin säilyttänyt kaikki ja yritin vertailla kuitissa ja hintalapussa näkyviä tuotenumeroita, mutta myyjä komensi vain maksamaan hinnanmuutoksesta johtuneen erotuksen. Halusin tuon paidan, joten alistuin kohtalooni, mutta erittäin paha maku kokemuksesta jäi. Voi toki olla, että kielimuurillakin oli vaikutusta asiaan, sillä en usko myyjänkään puhuneen englantia äidinkielenään.

Muutenkin palvelu tuntui vaihtelevan loistavasta umpisurkeaan. Guessin liikkeessä myyjä tarjoutui viemään vaatteita sovituskoppiin puolestani jo silloin, kun vasta etsin niitä. Sovituskoppi löytyikin lopulta ihan minun omalla nimelläni varattuna. Vaikka Macy's on arvokkaan ja laadukkaan tavaratalon maineessa, oli palvelu siellä vähintään erikoista, enkä missään ole nähnyt yhtä hymyttömiä, pahantuulisia, tiuskivia myyjiä. Maison Julesin mekko meni melkein rikki myyjän repiessä hengaria väkisin pääntien kautta ja kenkäosastolla eräs myyjä heitti minua melkein selkään kenkälaatikolla - ei sillä, että kenkälaatikoiden heittely asiakkaita kohti olisi ylipäätään kovin fiksua käytöstä.

Mustien vaatteiden kuvaaminen on yhtä painajaista - varsinkin, jos on lähtökohtaisestikin hieman heikompi valokuvaaja, kuten minä. Paria vaatetta en lähtenyt edes yrittämään, kun näin millainen hirvitys tuo viimeisen mustan topin kuva on. Niistä ehkä joskus myöhemmin lisää.

New York osa 4: Vähäsen ruokailusta ja omat ravintolasuositukseni

Paikallinen ruoka oli yksi asia, johon latasin kovasti odotuksia ennen reissua. Suunnittelimme ruokailumme pääsääntöisesti aika hyvin etukäteen, sillä kävimme vähintään kerran päivässä syömässä paikassa, josta olimme selvittäneet jotain etukäteen. Osa paikoista olikin niin hyviä kuin odotimme, toisiin petyimme kovasti.

Mikäli majoitut lähellä Times Squarea, suosittelen suuntaamaan Hell's Kitcheniin ruoan perässä. Times Squaren ravintolat ovat pääasiassa niitä kalliita turistirysiä tai ketjuravintoloita, eikä kumpikaan vaihtoehto oikein ainakaan minulla yletä toivottuun hinta-laatusuhteeseen. Hell's Kitchenissä sen sijaan on paljon sekä hyviä että edullisia ravintoloita ja runsaasti valinnanvaraa, jos voimia vielä riittää kävelyyn. 

Kaikki ravintolat, joissa kävimme, olivat edullisia á la carte- ravintoloita tai pikaruokaloita, joten suositukseni sopivat pienelläkin ruokabudjetilla matkustaville.

Shake Shack on aivan pakollinen pikaruokakokemus New Yorkissa. Voin sanoa, että söin siellä parhaan pikaruokahampurilaisateriani ikinä, eikä yksikään suomalainen ketju yllä ihan samalle tasolle. Uskoisin, että Shake Shack on laadullisesti lähellä Friends & Brgrs- ketjua, mutta omasta mielestäni paitsi maukkaampaa myös huomattavasti edullisempaa. Kuvan mukaisen annoksen, joka sisälsi juustohampurilaisen, juustoranskalaiset, talon oman limonaadin ja vaniljapirtelön sain noin 11 dollarilla, yksinkertaisempi annos olisi lähtenyt mukaan luultavasti suomalaisen pikaruoan hintatasolla. 

Nimestään huolimatta pirtelöt eivät ole Shake Shackin vakuuttavimpia tuotteita, ne ovat aika lähellä sitä samaa tasoa kuin muissakin pikaruokaloissa. Pidin myös paikan urbaanista tunnelmasta, vaikka musiikki soikin niin kovalla, ettei keskustelusta juuri saanut selvää. Shake Shack on myös niin suosittu paikka, että sinne joutuu todennäköisesti jonottamaan sekä mahdollisesti syömään seisaaltaan, sillä pöytiä on rajoitetusti.

Kokeilimme tietysti myös hieman perinteisempää burgeria, kun kerran burgerien luvattuun maahan matkustimme. Siitä huolimatta hyvän paikan löytäminen ei ollut niin helppoa kuin odotimme. 5 Napkin Burgeria suositeltiin hotellillamme, joten päätimme käydä siellä. Palvelu oli erittäin ystävällistä ja avokadoburgeri kastikkeineen hyvin maukasta. Pihvi on minulle aika oleellinen osa hyvää burgeria, eikä sekään pettänyt 5 Napkinissa. Ranskalaiset sen sijaan olivat mitä olivat, kuten kuvasta näkee. Avocado Ranch-burgeraterian hinnaksi tuli muistaakseni noin 25 dollaria palvelumaksuineen, ei siis kuitenkaan ihan halvimmasta päästä. Tarkemmalla taustatyöllä olisi varmaan löytynyt hinta-laatusuhteeltaan parempia paikkoja.

Suosikkiravintolaksemme New Yorkissa paljastui japanilainen ravintola Ajisai, jossa kävimme lopulta kolme kertaa kuvan mukaisen raputempura-avokado-kurkku-tobikosushin takia. Kyseessä on varmasti paras sushi, jota olen tähän mennessä syönyt. Muutkin ruoat toki olivat maukkaita. En ole erityisemmin misokeiton ystävä, mutta Ajisain keitto (joka sisältyi pääruoan hintaan) oli aika maukasta. Pääruoaksi päädyin kerran ottamaan kasvistempuraa, vaikka joka kerta tempuraa syötyäni kysyn itseltäni saman kysymyksen: miksi? Kaikesta friteeratusta ruoasta tempura ikävä kyllä on herkullisuudestaan huolimatta minulle kaikista pahin pahan olon aiheuttaja. Annoksessa oli kuitenkin erilaisia kasviksia runsaasti ja annoskokokin oli aika vaikuttava. Aterian jälkeen meille tarjoiltiin ilmaiseksi annos hunajamelonia. Sushiannoksen hinta oli noin kahdeksan dollaria, eikä tempurankaan hinta muistaakseni päätä huimannut.

Hummus & Pita Co. on ketjuravintola, jossa kävimme kerran shoppailuretkemme aikana. Emme suunnitelleet kyseisessä paikassa käyntiä etukäteen, mutta emme joutuneet pettymäänkään. Valikoima oli niin laaja, että olimme aluksi ihan hämmentyä. Tarjolla oli täytettyä pitaa ja flatbreadia, bowleja, plattereita sun muuta. Päädyimme ottamaan lopulta "bowlin" (saman tyyppisiä annoksia oli useissa ravintoloissa), johon sai valita "lihatäytteen", hummuksen, pitaleivän sekä kasvislisukkeet ja kastikkeet. Maistoin tuolloin myös ensimmäisen kerran hummusta, jota heillä oli tarjolla useampaa sorttia. Leipää sai sekä vaaleana että tummana. Tuon valtavan aterian hinta juomineen päivineen oli noin 12 dollaria.

Halusin ehdottomasti kokeilla myös mahdollisimman autenttisia tacoja ja suuntasimme niiden perässä Otto's Tacos-pikaruokalaan Hell's Kitcheniin. Ongelmaksi koitui se, etten pysty syömään sipulia, joten ruokavaliooni sopivia ruokia oli aika vähän. Söin lopulta kanatacon vihreällä salsalla sekä masa-ranskalaisia. Ida otti annoksensa sivuun talon omia nachoja, jotka olivat aika maukkaita. Paikka oli myös varsin edullinen ja koko annoksen hinnaksi taisi tulla veroineen suunnilleen seitsemän dollaria. Ravintolassa oli myös hauska ja rento tunnelma ja hieno Star Wars-seinämaalaus.

Kävimme parissa erilaisessa dinerissa aamupalalla. Näistä ensimmäinen oli Evergreen, josta meille jäi ristiriitaisia fiiliksiä. Annokset olivat hyviä, mutta ruokalistalla niistä sai toisenlaisen vaikutelman. Kuvanmukaiset mansikka- ja mustikkapannarit olivat marjojen nimiä lukuunottamatta listalla täysin samalla tavalla, eikä missään ollut mainintaa, että mustikat olisivat sisäänleivottuja. Pitää myöntää, että pieni katkera annoskateus tuossa iski. Palvelu luonnollisesti pelasi hyvin ja kahvikuppi ja mehulasi täyttyivät kuin itsestään, mutta tarjoilija oli aika tyly ja töksäytti lopussa varsin ärsyyntyneen oloisesti vielä meille muistutuksen siitä, ettei palvelumaksu sisälly hintaan. Tunnelmaltaan paikka oli jollain tapaa kiusallisen patrioottinen, eikä erityisen viihtyisäkään.

Junior's oli toinen diner, jossa kävimme, ja se oli tunnelmaltaan jotenkin levollisempi kiireestä ja hulinasta huolimatta. Tänne joutui myös jonottamaan ja ruoka oli vähän kalliimpaa, luultavasti vain sijainnin vuoksi, mutta pääsääntöisesti ihan hyvää (poikkeuksena nuo kummalliset makkarat kuvassa). Palvelu oli myös hyvin ystävällistä. Ainoastaan teestä minulle jäi paha mieli. Lasi täyttyi kyllä uudella kuumalla vedellä, mutta uutta teepussia ei saanut. Amerikassa kaiketi on tapana käyttää samaa pussia ja jättää se kupin pohjalle juomisenkin ajaksi, mutta minulle, teehifistelijä kun olen, se teki pahaa.

Junior'silla on myös oma juustokakkukahvila, joka oli kokonaisuutena ehkä pahin vitsi reissumme ruokapaikkojen suhteen. Bussioppaamme Brooklynissa sanoi, että Junior'silla on New Yorkin parhaat juustokakut. Sanotaanko, että olen syönyt parempaa ainakin kolmessa oululaisessa kahvilassa ja joka kerta se on myös ollut halvempaa. Omenapiirakkajuustokakku Junior'sissa maksoi muistaakseni 7,5 dollaria. Vielä pahempi vitsi oli ravintolan oma jäätee, joka maistui siltä kuin teepussia olisi roikutettu kylmässä vedessä, kunnes vesi muuttaa väriään. Kammottavaa, ja tästä vielä maksoimme. Myös palvelu oli surkeudessaan aika huvittavaa. Pienessä kahvilassa, jonka ainoat asiakkaat olimme me kaksi, oli paikalla kolme työntekijää, joista tuskin kukaan välitti työstään pätkän vertaa.

Toinen karvas ruokapettymyksemme oli myös bussioppaamme suositus, Grimaldi's-niminen pizzeria Brooklynissa. Ravintola oli todella hyvällä paikalla ja kauniissa rakennuksessa, ja ihmiset jonottivat sisäänpääsyä aamupäivällä jo puoli tuntia ennen ravintolan avaamisaikaa. Jonotimme itsekin hyvin kuumana päivänä ja heti sisään päästyämme meille tuotiin lasilliset jääkylmää vettä. Palvelu pelasi erinomaisesti ja odotuksemme olivat korkealla. Mutta sitten eteemme tuotiin hieman tuollaisen Dr. Oetkerin pakastepizzan näköinen tekele, joka myös maistui aika lailla samalta, mutta maksoi aika monta kertaa enemmän. Kyseinen pizza maksoi parisenkymmentä dollaria, mutta oli niin suuri, että meille kahdelle riitti mainiosti yksi pizza. Muutenkin petyimme aika kovasti pizzaan New Yorkissa. Kovasti sitä kehuttiin etukäteen, mutta jopa niissä hyvämaineisissa paikoissa ruoka oli korkeintaan Golden Raxin tasoa.

Kovin henkilökohtainen pettymys oli grillileipiä myyvä Melt Shop. Olen suuri voileipien ystävä ja odotin tietysti, että jos jossain osataan tehdä hyvää grilled cheeseä, niin sen täytyy olla siihen erikoistuneessa amerikkalaisraflassa. En sitten tiedä kävikö meillä vain todella huono tuuri, sillä Melt Shopin leivät näyttivät esimerkiksi Instagram-kuvissa varsin maukkailta, mutta me kuitenkin saimme reunoilta palaneet, kuivat, rasvassa uivat leipäset, joissa pekonikin oli kuin muovia. Ravintolalla oli kuitenkin kiinnostava konsepti ja kivat tilat.

Vielä muutamia ajatuksia ruokailusta New Yorkissa yleisellä tasolla:

Maksaminen

Ruokalistalla näkyy vain annoksen veroton hinta, joten lopullinen lasku voi olla siis jonkin verran enemmän. Myöskään palvelumaksu ei kuulu hintaan, vaan se maksetaan erikseen paikoissa, joissa ruoka tarjoillaan pöytiin. Pikaruokaloissa ei siis tarvitse murehtia tipistä. Tippiä jätetään yleensä noin 15-20 prosenttia verottomasta loppusummasta. 

Suosittelen varaamaan reissuun sen verran käteistä, ettei ravintoloissa tarvitse käyttää korttia. Maksupäätteet ovat yleensä kyllä turvallisia, mutta á la carte- ravintoloissa tarjoilija saattaa viedä maksukortin pois omistajan silmien edessä, jolloin riski siitä, että kortti kopioitaisiin, on luonnollisesti korkea. Korttien kopiointi on Yhdysvalloissa melko yleistä ja koulukaverillenikin kävi näin omalla reissullaan. 

Kaverin kanssa matkustaessa on myös hyvä sopia ruokailun maksamisesta vuorotellen. Minun ja Idan syömiset tulivat nimittäin aina samalle kuitille, usein ilman tarkempia erittelyjä, joten sovimme maksavamme ateriat sun muut kutakuinkin vuorotellen välittämättä muutaman dollarin eroista.

Aamiainen

Hotellihuoneemme hintaan ei kuulunut aamiaista, joten päätimme mieluummin syödä aamiaisen ulkona kuin maksaa ylihintaa hotelliaamupalasta. Aamiaispaikan etsiminen ja uusien juttujen kokeilu oli toisaalta kokemus itsessään ja mieluisa sellainen. Aikaerosta kärsivälle sopivan paikan löytäminen aikaisin aamulla oli kuitenkin haaste, sillä suurin osa paikoista aukeaa vasta yhdeksän aikoihin. Kävimme parina ensimmäisenä aamuna aamiaisella mäkkärissä (edullista ja yllättävän hyvää vielä siinä vaiheessa, kun emme olleet vielä kyllästyneet erityisen rasvaiseen ruokaan) sekä Starbucksilla. Myöhemmin kävimme myös dinereissa hieman runsaammilla aamiaisilla.

Kahvi

Tavallinen, muun muassa dinereissa tarjoiltu kahvi, oli melko laihaa. Starbucksin keitoksia nyt tuskin voi edes kahviksi kutsua. Jouduin siis tältä osin pettymään tällä reissulla. Toivoin kovasti, että jostain kävelisi vastaan mahdollisimman autenttinen italialainen kahvila, mutta toisaalta kahvinhimoni ei ollut niin sietämätön, että olisin jaksanut lähteä sellaista erikseen etsimään.

Makeat juomat

Lähes jokaisesta pikaruokalasta sai tuttujen ja turvallisten limsojen lisäksi limonaadia ja jääteetä tai niiden sekoituksia. Useissa paikoissa lasin täyttö sisältyi hintaan tai sitten juoma tarjoiltiin ihan muuten vain suurissa laseissa. Sokeripitoisia juomia oli kaikkialla, mutta yleensä tarjolla oli myös sokerittomia vaihtoehtoja tai sellaisia juomia, jotka sai makeuttaa itse. Esimerkiksi Starbucksilla jääteen pystyi tilaamaan joko sokerilla (tai muulla makeutusaineella, en ole varma, millä juomat makeutettiin) tai ilman.

Allergiat

Allergiat otettiin ravintoloissa yleisesti ottaen hyvin vakavasti. Pikaruokaloissa oli usein esillä allergioihin ja ravintolan vastuuseen liittyviä esitteitä. En ole hengenvaarallisesti allerginen oikein millekään, mutta mainittuani olevani allerginen sipulille henkilökunta tarkisti ravintolassa kuin ravintolassa annoksen kaikki raaka-aineet kastikkeita ja mausteita myöten. Uskoisin siis, ettei vakavammistakaan allergioista kärsivällä ole hätää.

 Rasva ja sokeri

Silloinkin, kun pyrimme syömään jotain hieman erilaista ja kevyempää, tietynlainen erikoinen rasvan maku tuntui seuraavan kuin haamuna ravintolasta toiseen. Sama koski melkein kaikkia makeita juomia. Ehkä makuaistimme olivat jossain poikkeuksellisessa ylivireystilassa, mutta samankaltainen ei-niin-miellyttävä sivumaku maistui ruoassa kuin ruoassa. Sattuuko joku tietämään, käytetäänkö Amerikassa jotain tiettyä rasvaa tai makeutusainetta, joka voisi olla tällaisesta suomalaiseen ruokaan tottuneesta maultaan hieman erikoinen?

New York osa 3

Kävimme Brooklynissä kaksi kertaa: ensimmäinen visiitti oli turistibussikierros kaupungin ympäri, toisella kertaa tutustuimme Brooklyn Bridge Parkiin, kävimme syömässä paikallisessa pitseriassa ja kävelimme Brooklyn Bridgeä pitkin takaisin Manhattanille. 

Pro Tip: jos jalkasi alkavat olla päiväkausien kävelystä kipeät ja suunnittelet kulkevasi ainakin toiseen suuntaan metrolla, palaa mieluummin kävellen takaisin Manhattanille. Itse silta on pitkä, muttei lainkaan liian pitkä käveltäväksi ainakin yhteen suuntaan. 

Vaikka kehuinkin jo näkymän Ellis Islandilta maasta taivaaseen, vei Brooklyn Bridge Parkin näköala silti mielestäni voiton. Melkein harmitti, etten enää tuona päivänä jaksanut kantaa järjestelmäkameraa mukana. Itse puistokin oli hyvin kaunis ja viihtyisä. Aion kyllä viettää siellä enemmän aikaa ja kokeilla myös sen yhteydessä ollutta seinäkiipeilyaluetta, kun seuraavan kerran matkustan New Yorkiin. 

Brooklynin bussikierroksella kuuma kesäsää vei osan huomiostani pois oppaamme puheesta ja luonnollisesti olen ehtinyt jo unohtaa osan. Bussiajelu oli kutienkin hauska tapa tutustua laajemmin kaupunginosaan, jossa ei ehkä muuten tulisi liikuttua kovin paljon. Bussiopas myös kertoi eri alueiden erityispiirteistä, asuntojen hintatasosta sekä elokuvien kuvauksista Brooklynissa.

Mietimme etukäteen kovasti, missä eri museoissa tai näyttelyissä haluamme käydä, koska vaihtoehtoja on mielettömästi ja liian monessa vierailu veisi paljon aikaa ja tulisi kalliiksi. Todellisina Star Wars- faneina päädyimme luonnollisesti Star Wars and the Power of Costume- näyttelyyn Discovery Times Squarella. 

Olimme aluksi hieman skeptisiä lippujen hinnoista johtuen (sisäänpääsy yhdeltä aikuiselta oli noin 30 dollaria), mutta emme joutuneet pettymään. Näyttelyssä oli esillä 70 elokuvista tuttua pukua tarinoineen sekä muuta kuuluisaa elokuvarekvisiittaa. Näyttelyn alussa oli myös lähes alkuperäisen kaltainen hologrammi-Leia. Ai että! Melkein itkin, kun se ilmestyi. Onneksi emme olleet ainoat erityisen innostuneet vierailijat.

Näyttely jatkuu vielä 5. syyskuuta 2016 asti.

Hotellimme sijaitsi juuri Times Squaren vieressä, ja olisihan sitä melkein tullut paha mieli, jos reissun aikana ei olisi päässyt katsomaan ainuttakaan Broadway-musikaalia. The Lion King- musikaali on ollut pitkään koko elämäni "bucket listillä" ja vihdoin sain ruksittua sen yli, kun kävimme katsomassa sen Minskoff Theatressa ja vieläpä hyviltä paikoilta. Musikaali oli tosin niin huikea, että se on melkein nähtävä joskus uudelleen. Olen kuunnellut sen soundtrackia lähes taukoamatta viikkoja, enkä vain pääse yli sen upeudesta. Leijonakuningas oli paitsi musiikillisesti hieno kokemus, myös hauska ja näyttävä upeine pukuineen ja rekvisiittaratkaisuineen, eikä myöskään täysi kopio elokuvaversiostaan. 

Musikaaleihin ei periaatteessa ole mitään ennalta määrättyä pukukoodia, mutta ajattelimme, että se olisi kuitenkin hyvä tilaisuus pukeutua nätisti. Pääsin siis testaamaan Macy'siltä löytämääni vaaleansinistä unelmamekkoa. Oli teatterissa toki muitakin ihmisiä, jotka olivat pukeutuneet juhlavasti, mutta myös arkivaatteisiin ja shortseihin pukeutuneita ihmisiä näkyi. 

Palataan aiheeseen vielä seuraavassa postauksessa, nimittäin ruoan merkeissä.