Kesäpäiviä kännykässä

Selasin kännykän galleriasta läpi kesän aikana ottamiani kuvia ja siinä oli ihan pakko todeta, että minulla oli todella huippu kesä. Minulla on jotenkin tapana vertailla eri vuosien kesiä toisiinsa, erityisesti niitä huonoja hyviin (2012 on jäänyt mieleen erityisen huonona, vaikka senkin aikana tapahtui kaikenlaista kivaakin), eikä tämä kesä jäänyt kyllä edellisten huippukesien varjoon. 

Aluksi ajattelin, että enhän minä matkani jälkeen muuta tehnytkään kuin käynyt töissä ja haaskannut aikaa. Kuvien perusteella olen kuitenkin muun muassa käynyt Flow Festivalilla (tosin vain sunnuntain, mutta ensimmäistä kertaa), päiväretkellä Koitelinkoskella ja silittämässä heppoja, osallistunut väriestejuoksuun, järjestänyt kavereiden kanssa huikean brunssin ja mökkiviikonlopun sekä nähnyt pari huikeaa auringonlaskua. Ehkä minulla on ollut päässäni ajatus, että onnistuneen kesän aikana pitäisi koko ajan tehdä ja kokea jotain, mutta lopulta pienetkin asiat luovat niitä parhaita muistoja.

New York osa 4: Vähäsen ruokailusta ja omat ravintolasuositukseni

Paikallinen ruoka oli yksi asia, johon latasin kovasti odotuksia ennen reissua. Suunnittelimme ruokailumme pääsääntöisesti aika hyvin etukäteen, sillä kävimme vähintään kerran päivässä syömässä paikassa, josta olimme selvittäneet jotain etukäteen. Osa paikoista olikin niin hyviä kuin odotimme, toisiin petyimme kovasti.

Mikäli majoitut lähellä Times Squarea, suosittelen suuntaamaan Hell's Kitcheniin ruoan perässä. Times Squaren ravintolat ovat pääasiassa niitä kalliita turistirysiä tai ketjuravintoloita, eikä kumpikaan vaihtoehto oikein ainakaan minulla yletä toivottuun hinta-laatusuhteeseen. Hell's Kitchenissä sen sijaan on paljon sekä hyviä että edullisia ravintoloita ja runsaasti valinnanvaraa, jos voimia vielä riittää kävelyyn. 

Kaikki ravintolat, joissa kävimme, olivat edullisia á la carte- ravintoloita tai pikaruokaloita, joten suositukseni sopivat pienelläkin ruokabudjetilla matkustaville.

Shake Shack on aivan pakollinen pikaruokakokemus New Yorkissa. Voin sanoa, että söin siellä parhaan pikaruokahampurilaisateriani ikinä, eikä yksikään suomalainen ketju yllä ihan samalle tasolle. Uskoisin, että Shake Shack on laadullisesti lähellä Friends & Brgrs- ketjua, mutta omasta mielestäni paitsi maukkaampaa myös huomattavasti edullisempaa. Kuvan mukaisen annoksen, joka sisälsi juustohampurilaisen, juustoranskalaiset, talon oman limonaadin ja vaniljapirtelön sain noin 11 dollarilla, yksinkertaisempi annos olisi lähtenyt mukaan luultavasti suomalaisen pikaruoan hintatasolla. 

Nimestään huolimatta pirtelöt eivät ole Shake Shackin vakuuttavimpia tuotteita, ne ovat aika lähellä sitä samaa tasoa kuin muissakin pikaruokaloissa. Pidin myös paikan urbaanista tunnelmasta, vaikka musiikki soikin niin kovalla, ettei keskustelusta juuri saanut selvää. Shake Shack on myös niin suosittu paikka, että sinne joutuu todennäköisesti jonottamaan sekä mahdollisesti syömään seisaaltaan, sillä pöytiä on rajoitetusti.

Kokeilimme tietysti myös hieman perinteisempää burgeria, kun kerran burgerien luvattuun maahan matkustimme. Siitä huolimatta hyvän paikan löytäminen ei ollut niin helppoa kuin odotimme. 5 Napkin Burgeria suositeltiin hotellillamme, joten päätimme käydä siellä. Palvelu oli erittäin ystävällistä ja avokadoburgeri kastikkeineen hyvin maukasta. Pihvi on minulle aika oleellinen osa hyvää burgeria, eikä sekään pettänyt 5 Napkinissa. Ranskalaiset sen sijaan olivat mitä olivat, kuten kuvasta näkee. Avocado Ranch-burgeraterian hinnaksi tuli muistaakseni noin 25 dollaria palvelumaksuineen, ei siis kuitenkaan ihan halvimmasta päästä. Tarkemmalla taustatyöllä olisi varmaan löytynyt hinta-laatusuhteeltaan parempia paikkoja.

Suosikkiravintolaksemme New Yorkissa paljastui japanilainen ravintola Ajisai, jossa kävimme lopulta kolme kertaa kuvan mukaisen raputempura-avokado-kurkku-tobikosushin takia. Kyseessä on varmasti paras sushi, jota olen tähän mennessä syönyt. Muutkin ruoat toki olivat maukkaita. En ole erityisemmin misokeiton ystävä, mutta Ajisain keitto (joka sisältyi pääruoan hintaan) oli aika maukasta. Pääruoaksi päädyin kerran ottamaan kasvistempuraa, vaikka joka kerta tempuraa syötyäni kysyn itseltäni saman kysymyksen: miksi? Kaikesta friteeratusta ruoasta tempura ikävä kyllä on herkullisuudestaan huolimatta minulle kaikista pahin pahan olon aiheuttaja. Annoksessa oli kuitenkin erilaisia kasviksia runsaasti ja annoskokokin oli aika vaikuttava. Aterian jälkeen meille tarjoiltiin ilmaiseksi annos hunajamelonia. Sushiannoksen hinta oli noin kahdeksan dollaria, eikä tempurankaan hinta muistaakseni päätä huimannut.

Hummus & Pita Co. on ketjuravintola, jossa kävimme kerran shoppailuretkemme aikana. Emme suunnitelleet kyseisessä paikassa käyntiä etukäteen, mutta emme joutuneet pettymäänkään. Valikoima oli niin laaja, että olimme aluksi ihan hämmentyä. Tarjolla oli täytettyä pitaa ja flatbreadia, bowleja, plattereita sun muuta. Päädyimme ottamaan lopulta "bowlin" (saman tyyppisiä annoksia oli useissa ravintoloissa), johon sai valita "lihatäytteen", hummuksen, pitaleivän sekä kasvislisukkeet ja kastikkeet. Maistoin tuolloin myös ensimmäisen kerran hummusta, jota heillä oli tarjolla useampaa sorttia. Leipää sai sekä vaaleana että tummana. Tuon valtavan aterian hinta juomineen päivineen oli noin 12 dollaria.

Halusin ehdottomasti kokeilla myös mahdollisimman autenttisia tacoja ja suuntasimme niiden perässä Otto's Tacos-pikaruokalaan Hell's Kitcheniin. Ongelmaksi koitui se, etten pysty syömään sipulia, joten ruokavaliooni sopivia ruokia oli aika vähän. Söin lopulta kanatacon vihreällä salsalla sekä masa-ranskalaisia. Ida otti annoksensa sivuun talon omia nachoja, jotka olivat aika maukkaita. Paikka oli myös varsin edullinen ja koko annoksen hinnaksi taisi tulla veroineen suunnilleen seitsemän dollaria. Ravintolassa oli myös hauska ja rento tunnelma ja hieno Star Wars-seinämaalaus.

Kävimme parissa erilaisessa dinerissa aamupalalla. Näistä ensimmäinen oli Evergreen, josta meille jäi ristiriitaisia fiiliksiä. Annokset olivat hyviä, mutta ruokalistalla niistä sai toisenlaisen vaikutelman. Kuvanmukaiset mansikka- ja mustikkapannarit olivat marjojen nimiä lukuunottamatta listalla täysin samalla tavalla, eikä missään ollut mainintaa, että mustikat olisivat sisäänleivottuja. Pitää myöntää, että pieni katkera annoskateus tuossa iski. Palvelu luonnollisesti pelasi hyvin ja kahvikuppi ja mehulasi täyttyivät kuin itsestään, mutta tarjoilija oli aika tyly ja töksäytti lopussa varsin ärsyyntyneen oloisesti vielä meille muistutuksen siitä, ettei palvelumaksu sisälly hintaan. Tunnelmaltaan paikka oli jollain tapaa kiusallisen patrioottinen, eikä erityisen viihtyisäkään.

Junior's oli toinen diner, jossa kävimme, ja se oli tunnelmaltaan jotenkin levollisempi kiireestä ja hulinasta huolimatta. Tänne joutui myös jonottamaan ja ruoka oli vähän kalliimpaa, luultavasti vain sijainnin vuoksi, mutta pääsääntöisesti ihan hyvää (poikkeuksena nuo kummalliset makkarat kuvassa). Palvelu oli myös hyvin ystävällistä. Ainoastaan teestä minulle jäi paha mieli. Lasi täyttyi kyllä uudella kuumalla vedellä, mutta uutta teepussia ei saanut. Amerikassa kaiketi on tapana käyttää samaa pussia ja jättää se kupin pohjalle juomisenkin ajaksi, mutta minulle, teehifistelijä kun olen, se teki pahaa.

Junior'silla on myös oma juustokakkukahvila, joka oli kokonaisuutena ehkä pahin vitsi reissumme ruokapaikkojen suhteen. Bussioppaamme Brooklynissa sanoi, että Junior'silla on New Yorkin parhaat juustokakut. Sanotaanko, että olen syönyt parempaa ainakin kolmessa oululaisessa kahvilassa ja joka kerta se on myös ollut halvempaa. Omenapiirakkajuustokakku Junior'sissa maksoi muistaakseni 7,5 dollaria. Vielä pahempi vitsi oli ravintolan oma jäätee, joka maistui siltä kuin teepussia olisi roikutettu kylmässä vedessä, kunnes vesi muuttaa väriään. Kammottavaa, ja tästä vielä maksoimme. Myös palvelu oli surkeudessaan aika huvittavaa. Pienessä kahvilassa, jonka ainoat asiakkaat olimme me kaksi, oli paikalla kolme työntekijää, joista tuskin kukaan välitti työstään pätkän vertaa.

Toinen karvas ruokapettymyksemme oli myös bussioppaamme suositus, Grimaldi's-niminen pizzeria Brooklynissa. Ravintola oli todella hyvällä paikalla ja kauniissa rakennuksessa, ja ihmiset jonottivat sisäänpääsyä aamupäivällä jo puoli tuntia ennen ravintolan avaamisaikaa. Jonotimme itsekin hyvin kuumana päivänä ja heti sisään päästyämme meille tuotiin lasilliset jääkylmää vettä. Palvelu pelasi erinomaisesti ja odotuksemme olivat korkealla. Mutta sitten eteemme tuotiin hieman tuollaisen Dr. Oetkerin pakastepizzan näköinen tekele, joka myös maistui aika lailla samalta, mutta maksoi aika monta kertaa enemmän. Kyseinen pizza maksoi parisenkymmentä dollaria, mutta oli niin suuri, että meille kahdelle riitti mainiosti yksi pizza. Muutenkin petyimme aika kovasti pizzaan New Yorkissa. Kovasti sitä kehuttiin etukäteen, mutta jopa niissä hyvämaineisissa paikoissa ruoka oli korkeintaan Golden Raxin tasoa.

Kovin henkilökohtainen pettymys oli grillileipiä myyvä Melt Shop. Olen suuri voileipien ystävä ja odotin tietysti, että jos jossain osataan tehdä hyvää grilled cheeseä, niin sen täytyy olla siihen erikoistuneessa amerikkalaisraflassa. En sitten tiedä kävikö meillä vain todella huono tuuri, sillä Melt Shopin leivät näyttivät esimerkiksi Instagram-kuvissa varsin maukkailta, mutta me kuitenkin saimme reunoilta palaneet, kuivat, rasvassa uivat leipäset, joissa pekonikin oli kuin muovia. Ravintolalla oli kuitenkin kiinnostava konsepti ja kivat tilat.

Vielä muutamia ajatuksia ruokailusta New Yorkissa yleisellä tasolla:

Maksaminen

Ruokalistalla näkyy vain annoksen veroton hinta, joten lopullinen lasku voi olla siis jonkin verran enemmän. Myöskään palvelumaksu ei kuulu hintaan, vaan se maksetaan erikseen paikoissa, joissa ruoka tarjoillaan pöytiin. Pikaruokaloissa ei siis tarvitse murehtia tipistä. Tippiä jätetään yleensä noin 15-20 prosenttia verottomasta loppusummasta. 

Suosittelen varaamaan reissuun sen verran käteistä, ettei ravintoloissa tarvitse käyttää korttia. Maksupäätteet ovat yleensä kyllä turvallisia, mutta á la carte- ravintoloissa tarjoilija saattaa viedä maksukortin pois omistajan silmien edessä, jolloin riski siitä, että kortti kopioitaisiin, on luonnollisesti korkea. Korttien kopiointi on Yhdysvalloissa melko yleistä ja koulukaverillenikin kävi näin omalla reissullaan. 

Kaverin kanssa matkustaessa on myös hyvä sopia ruokailun maksamisesta vuorotellen. Minun ja Idan syömiset tulivat nimittäin aina samalle kuitille, usein ilman tarkempia erittelyjä, joten sovimme maksavamme ateriat sun muut kutakuinkin vuorotellen välittämättä muutaman dollarin eroista.

Aamiainen

Hotellihuoneemme hintaan ei kuulunut aamiaista, joten päätimme mieluummin syödä aamiaisen ulkona kuin maksaa ylihintaa hotelliaamupalasta. Aamiaispaikan etsiminen ja uusien juttujen kokeilu oli toisaalta kokemus itsessään ja mieluisa sellainen. Aikaerosta kärsivälle sopivan paikan löytäminen aikaisin aamulla oli kuitenkin haaste, sillä suurin osa paikoista aukeaa vasta yhdeksän aikoihin. Kävimme parina ensimmäisenä aamuna aamiaisella mäkkärissä (edullista ja yllättävän hyvää vielä siinä vaiheessa, kun emme olleet vielä kyllästyneet erityisen rasvaiseen ruokaan) sekä Starbucksilla. Myöhemmin kävimme myös dinereissa hieman runsaammilla aamiaisilla.

Kahvi

Tavallinen, muun muassa dinereissa tarjoiltu kahvi, oli melko laihaa. Starbucksin keitoksia nyt tuskin voi edes kahviksi kutsua. Jouduin siis tältä osin pettymään tällä reissulla. Toivoin kovasti, että jostain kävelisi vastaan mahdollisimman autenttinen italialainen kahvila, mutta toisaalta kahvinhimoni ei ollut niin sietämätön, että olisin jaksanut lähteä sellaista erikseen etsimään.

Makeat juomat

Lähes jokaisesta pikaruokalasta sai tuttujen ja turvallisten limsojen lisäksi limonaadia ja jääteetä tai niiden sekoituksia. Useissa paikoissa lasin täyttö sisältyi hintaan tai sitten juoma tarjoiltiin ihan muuten vain suurissa laseissa. Sokeripitoisia juomia oli kaikkialla, mutta yleensä tarjolla oli myös sokerittomia vaihtoehtoja tai sellaisia juomia, jotka sai makeuttaa itse. Esimerkiksi Starbucksilla jääteen pystyi tilaamaan joko sokerilla (tai muulla makeutusaineella, en ole varma, millä juomat makeutettiin) tai ilman.

Allergiat

Allergiat otettiin ravintoloissa yleisesti ottaen hyvin vakavasti. Pikaruokaloissa oli usein esillä allergioihin ja ravintolan vastuuseen liittyviä esitteitä. En ole hengenvaarallisesti allerginen oikein millekään, mutta mainittuani olevani allerginen sipulille henkilökunta tarkisti ravintolassa kuin ravintolassa annoksen kaikki raaka-aineet kastikkeita ja mausteita myöten. Uskoisin siis, ettei vakavammistakaan allergioista kärsivällä ole hätää.

 Rasva ja sokeri

Silloinkin, kun pyrimme syömään jotain hieman erilaista ja kevyempää, tietynlainen erikoinen rasvan maku tuntui seuraavan kuin haamuna ravintolasta toiseen. Sama koski melkein kaikkia makeita juomia. Ehkä makuaistimme olivat jossain poikkeuksellisessa ylivireystilassa, mutta samankaltainen ei-niin-miellyttävä sivumaku maistui ruoassa kuin ruoassa. Sattuuko joku tietämään, käytetäänkö Amerikassa jotain tiettyä rasvaa tai makeutusainetta, joka voisi olla tällaisesta suomalaiseen ruokaan tottuneesta maultaan hieman erikoinen?

Tulppaanien elikaari, ruokajuttuja ja kuulumisia

Aloitin kevätlukukauden kauppakorkeakoulussa kahta viisaudenhammasta tyhmempänä ja huonovointisena, mutta olen pikkuhiljaa taas alkanut saada asioista ja arjen rytmeistä kiinni. Ensimmäisen vuoden kevääseen sijoittuu tosin myös pahamaineinen kurssi Kirjanpito ja tuloslaskelma (tuleville kauppatieteiden opiskelijoille kerron vinkiksi, että tässä kurssissa kannattaa oikeasti tehdä töitä), joka on tuottanut minulle jonkin verran päänvaivaa. Kärsin ehkä jonkinlaisesta sielullisesta ristiriidasta, sillä omat oppimistapani eivät mene ihan yksi yhteen kurssin toteutustavan kanssa ja sen vuoksi minua vaivaa jatkuvasti tunne siitä, etten osaa yhtään mitään. Vaan eihän sitä yleensä tällaisissa tilanteissa auta muuta kuin tehdä töitä ja parhaansa. 

Stressi ja kiire on näkynyt ehkä jonkin verran myös ruokailurutiineissani, sillä aikaa ruoanlaittoon on ollut viimeviikkoina aika minimaalisesti. Olen enimmäkseen käynyt koululla syömässä (miksi ei, opiskelijaruoka on ihan hyvää ja edullista) tai laittanut jotain pientä, nopeaa ja helppoa. Aamuisin olen kyllä herkutellut koulukaverini ohjeen mukaisilla avokadoleivillä (saaristolaisleipää, maustamatonta (kevyt)tuorejuustoa, avokadoa viipaloituna) sekä Bonnen maailman parhaalla mustikkamehulla. K-marketista kokeiluun ostamani kirsikka-omenamehu oli sen sijaan pieni esanssinen (tai ainakin keinotekoisen makuinen) pettymys.

Mutta sitten viime viikon parhaimpiin juttuihin, nimittäin Karl Fazer Travel-suklaaseen ja tulppaaneihin! Olen maininnut usein blogissakin, kuinka tulppaanit ovat suosikkikukkiani, joten erään pitkän työ- ja koulupäivän jälkeen oli mahtavaa palata kotiin ja huomata, että äiti oli tuonut niitä ja suklaata. Kokeilemani maut olivat Iced Coffee & Mudcake sekä Toffee Rocks Salty Cookie ja vaikka pidän kahvisuklaasta, oli jälkimmäinen ehkä silti suosikkini (suola ja toffee on ehkä paras kombo ikinä).

Croque Madame-voileipä

Olen ollut taas monta päivää sairaana, ja nyt kun vointi vihdoin alkoi helpottua, halusin tehdä pitkästä aikaa Kunnon Aamiaista. Kananmunat olivat menossa vanhaksi, joten päätin improvisoida jonkinlaisen version croque madame-voileivästä, tosin ilman juustoa. Paahtoleivällä on makealla sinapilla maustettua majoneesia, kunnon siivu saunapalvikinkkua sekä paistettu kananmuna suolalla ja mustapippurilla maustettuna - ja hyvältä maistui näin hatusta vedetyksi.  

Panzanella eli leipäsalaatti

Panzanella, alun perin toscanalainen leipäsalaatti, on loistava tapa käyttää kuivunutkin leipä loppuun yllättävänkin herkullisella, mutta naurettavan helpolla tavalla. Kokeilin vähän aikaa sitten kuvien mukaista variaatiota annoksesta. Autenttiseen panzanellaan tulisi kaiketi käyttää liotettua leipää ja esimerkiksi sipulia, mutta leipä on paahdettuna paljon herkullisempaa ja sipulia en oikeastaan syö ollenkaan. Annokseen ei myöskään varsinaisesti kuulu mozzarella, joten ehkä tämä versio on lähempänä perinteistä tomaatti-mozzarellasalaattia. Lisäksi salaatin kastiketta on hieman maustettu dijon-sinapilla (sacrilegio!). Idean panzanellaan sain alun perin Jamie Oliverin ohjelmasta, jossa hän yritti tehdä annoksesta vielä autenttisemman version, joka ei oikein näyttänyt uppoavan perinteitä kunnioittaviin italialaismaistajiin. 

Kuvien mukaiseen 2-3 annoksen panzanellaan tarvitset:

muutama viipale vaaleaa maalaisleipää, esim ciabattaa (saa olla kuivunutta!)

3-4 tomaattia

basilikanlehtiä maun mukaajn

mozzarellajuustoa (esim. 1 pakkaus)

oliiviöljyä

valkosipulia

punaviinietikkaa

suolaa

pippuria

(dijon-sinappia)

1. Raasta tilkkaan (vajaat puoli desiä) oliiviöljyä valkosipulia maun mukaan. Anna maustua hetki ja kaada öljy sen jälkeen leipäkuutioiden päälle. Paahda kuutioita uunissa, kunnes ne ovat rapeita tai saaneet väriä.

2. Valmista kastike salaatille: sekoita oliiviöljyyn tilkka punaviinietikkaa, vähän suolaa ja pippuria sekä halutessasi vähän dijon-sinappia.

3. Pilko tomaatit ja poista niistä siemenet. Lisää joukkoon sopivan kokoiseksi pilkottuja basilikanlehtiä. Sekoita kastike tomaatin ja basilikan joukkoon. Revi tai viipaloi sekaan mozzarellajuustoa.

4. Lisää paahdetut leipäkuutiot - annos on valmis!

Kanaa ja kermaista pestopastaa

Eräänä päivänä ruoanlaittofiilis iski todellakin kuin salama kirkkaalta taivaalta ja halusin kokeilla jotain ruokaa, jota en ole ennen tehnyt. Muistelin lukeneeni joskus kermaisen pestokastikkeen ohjeen ja päätin sitten kokeilla kyseistä ruokalajia. Otin tosin hieman omia vapauksia ja käytin esimerkiksi valmista kaupan pestoa (tällaisessa ruoassa ero ei mielestäni ole merkittävä) eikä lopputulos ollut ehkä kokonaisuudessaan ihan täydellinen, mutta varsin maistuvaa kuitenkin.

Kermainen pestokastike on ehkä yksi helpoimmista pastakastikkeista minkä tiedän. Kastikkeeseen tulee oikeastaan vain voita, kermaa, pestoa ja vähän suolaa ja pippuria, joita vähän aikaa keitellään kasaan kattilassa. Paahdetut pinjansiemenet ja parmesaaniraaste tuovat mukavasti lisää makua. Kanaan ei tarvita juuri muuta mausteeksi kuin vanhat kunnon rehelliset suola ja pippuri. 

Olen ajatellut muutenkin bloggaavani hieman enemmän ruoanlaitosta. En ole koskaan ollut erityisen innokas ruoanlaittaja, mutta inspiraatio aiheeseen on iskenyt nyt tämän syksyn aikana ja haluaisin pitää jonkinlaista päiväkirjaa siitä, miten tämä harrastukseni kehittyy. Otan mielelläni myös uusia ideoita ja ohjeita vastaan kommenteissa!

Tallinna

Kävin viikko sitten perheeni kanssa pikaisesti suunnitellulla viikonloppureissulla Tallinnassa. Ne rippeet, jotka Euroopan helleaallosta ulottuivat pohjoisempaan Eurooppaan, lämmittivät matkalla mukavasti, eikä huonosta säästä pahemmin tarvinnut murehtia. Näin viidentoista celsiusasteen kesäsäähän tottuneelle aurinkoisessa ja sopivan lämpöisässä Tallinnassa tuntui oikeastaan siltä, kuin olisi ollut kauempanakin reissussa. 

En ollut käynyt koskaan aikaisemmin Tallinnassa tai Virossa yleensäkään, joten kiireisestä toteutuksestaan huolimatta reissu oli hyvin virkistävä, uudenlainen kokemus, vaikka paljon jäi varmasti kokematta ja näkemättä. Kiertelimme lähinnä Vanhankaupungin aluetta sekä muutamia keskustan kauppoja ja rentouduimme sitten ulkona kahviloissa ja ravintoloissa. 

Oman reissuni kohokohta oli varmastikin muutaman tunnin pituiseksi venynyt lounastauko Kohvik Komeetin kattoterassilla muikeita maisemia ihaillen. Söin yhden parhaimmista salaateista ikinä (mozzarella-tomaatti-avokadosalaatti kuvassa), eikä paikan teessä tai kuohuviinissäkään ollut mitään vikaa. Paikka oli juuri täydellinen lounas- ja kahvittelupaikka aurinkoisiin kesäpäiviin. Suosittelen lämmöllä!

Suosittelen myös suunnittelemaan ruokailuja jonkin verran etukäteen ennen reissua sekä tarvittaessa tekemään varauksia ravintoloihin. Tallinnasta löytyy monenlaisia kiinnostavia, hyviä ravintoloita ja kahviloita, varsinkin, jos malttaa siirtyä jonkin verran syrjään Vanhankaupungin keskeisimmiltä paikoilta - ymmärtääkseni siellä on tarjolla lähinnä turistiruokaa turistihinnoilla. Kävin perheeni kanssa kahdessa italialaisessa ravintolassa. Al Bastione oli kesäpuutarhoineen ja livemusiikkiesityksineen hyvin viihtyisä paikka, jossa tosin olisin pärjännyt hyvin pelkillä alkuruuillakin. Vitello tonnato oli varsin hyvää ja Insalata di Cesare taas yksinkertainen, mutta maukas ja hyvä hinta-laatusuhteeltaan. La Bottegga oli myös erittäin viihtyisä paikka ja ruoka oli erinomaista. Itse söin vuohenjuustoravioleja saksanpähkinäkastikkeella ja söisin saman annoksen varmasti vielä sata kertaa uudelleenkin.

Tallinna oli mukava, kaunis kaupunki, sekä jossain määrin erilainen kuin odotin. Samassa kaupungissa oli rakennelmia niin keskiajalta (jotenkin oletin virheellisesti Vanhankaupungin olevan vieläkin keskiaikaisempi) kuin tulevaisuudestakin - ainakin siltä tuntui muutamien tuoreempien rakennusten kohdalla. Ainoa haaste reissussa oli ainakin omalla kohdallani laivamatka. En pidä yhtään laivan tärinästä tai keinunnasta. Pitää nostaa hattua heille, jotka työskentelevät laivalla säännöllisesti.

PINK & PURPLE

Viime torstailla oli sattumalta erittäin vahva väriteema.

Tein tämän mustikkajäätelön muuten aivan itse. Loppujen lopuksi sen tekeminen oli melko yksinkertaista. Käytin muutaman purkin vaniljanmakuista Activia-rahkaa sekä pussillisen suomalaisia Pirkka-mustikoita. Jos kokeilette tehdä tätä itse, älkää tehkö samaa virhettä kuin minä: jäätelöä kannattaa käydä sekoittamassa 20-30 minuutin välein ja se kannattaa syödä heti pois, kun se on riittävän jähmeää. Syöminen on melkein mahdotonta, kun tuon jättää jähmettymään yön yli.

 

The Wolf Among Us on muuten omalla tavallaan ehkä yksi parhaimmista pelaamistani peleistä. Satunnaisista virheistään huolimatta pelaaminen oli todella hauskaa. Juoni oli koukuttava ja hahmot tarkkaan suunniteltuja ja kiinnostavia (Bigby on yksi kiinnostavimmista antisankareista ikinä!). Pelasin neljä ensimmäistä jaksoa lähestulkoon putkeen (eihän sitä pelattavaa niissä ihan hirveästi ole) ja nyt odotan viidennen jakson julkaisua kuin hullu puuroa. Idan mielestä minun pitäisi pelata myös The Walking Deadit. Pidän Telltale Gamesin tyylistä, ja WD:t ovat kuulemma Wolfia parempia, mutta en kerta kaikkiaan pidä Zombeista tai mistään niiden kaltaisista otuksista. Sain lapsena jostain elokuvasta traumoja ja siitä lähtien olen pyrkinyt välttelemään sarjoja, pelejä ja leffoja, joissa epäkuolleita esiintyy. Pitäisikö sitä nyt kuitenkin rohkaistua kokeilemaan?

Tunnit on oikeastaan erittäin kiva kirja. En tiedä, miksi tuon lukeminen on vain venynyt niin pitkään. Olen pyörinyt sadan sivun paikkeilla jo aika monta kuukautta ja lukutahtini on aika hidas. Katsoin Tunnit-elokuvan reilu vuosi sitten ja kyseisen elokuvan soundtrackia olen kuunnellut jo monta vuotta. Jospa saisin tuon nyt kesän aikana luettua...

Udine

Instagramiani seuraavat ovatkin huomanneet jo, että olen käynyt reissussa. Vietin viime viikon Italissa Friuli-Venezia Giulian alueella sijaitsevassa kaupungissa nimeltä Udine. Pääsin matkalle koulumme Comenius-projektin kautta, enkä liioittele yhtään, että kyseessä oli yksi elämäni huikeimmista kokemuksista. En ainoastaan päässyt tapaamaan upeita ihmisiä tai näkemään hienoja paikkoja ja kaupunkeja, vaan oikeasti myös oppimaan uutta ja avartamaan näkemystäni maailmasta ja ihmisistä (mikä taisikin olla integraatio/kansainvälisyys/yhteistyö-teemaisen projektimme idea). En muuten olisi arvannut, että ihmisistä, joita en ole koskaan aiemmin tavannut, voisi tulla alle viikossa minulle niin tärkeitä. Lähteminen ei todellakaan ollut helppoa, mutta sovimmekin näkevämme vielä uudelleen. Arkeen palaaminen tuntuu kovin vaikealta tuollaisen viikon jälkeen. Ikävä on kova ja olen itkenyt paljon, mutta kaikki kyyneleet eivät ole huonoja kyyneleitä. Reissusta kirjoittaminen tuntuu vielä jotenkin hankalalta, joten siirryn suoraan kuvamateriaalin pariin. Mainittakoon kuitenkin, että Udine on yksi kauneimmista ja viihtyisimmistä kaupungeista, joissa olen vieraillut.

 

 

Nyt kun olen vastikään valittanut pitsasta, minun on pakko sanoa, että Italiassa söin kyllä parasta pitsaa ikinä. Ravintolan herkku-capricciosakin jäi tosin isäntäperheeni valmistaman pitsan varjoon. Pitsa valmistui kiviuunissa parhaista mahdollisista raaka-aineista (minulle kerrottiin moneen kertaan, kuinka tärkeässä roolissa erittäin laadukas tomaattikastike ja mozzarella ovat pitsassa, joten suomalaisen pitsan ongelma taitaa olla nimenomaan raaka-aineet). Münchenin kentällä söin herkullista frozen yoghurtia ja maistoin Udinessa myös shawarmaa, mutta jälkimmäisestä en erityisemmin innostunut.