torstai 16. kesäkuuta 2011

Japaninmatka osa 4/14: Toinen päivä

Hei taas! Toisen päivän postauksen julkaisemisessa kesti valitettavasti hyvin pitkään, sillä tietokoneeni hajosi ja se oli välissä korjattavana. Mutta nyt, täältä pesee!

Seuraavalle päivälle oli annettu taifuunivaroitus. Sen tosin uskottiin saapuvan Tokioon vasta maanantaina, joten näiden päivien suunnitelma oli hieman avonainen ja vierailimme paikoissa hieman jännittyneinä. Päätimme kuitenkin sadetta uhmaten tehdä visiitin Ueno Parkiin ja Tokion Kansallismuseoon. Kävimme katsomassa Sharaku-erikoisnäyttelyä, jonne oli koottu maailmalta kuuluisia puupiirroksia muun muassa Kabuki-näyttelijöistä. Valitettavasti emme juuri tunteneet taiteenlajia ja yksityiskohtien merkityksiä, toisin sanoen taidetta itsessään lainkaan, joten museovisiittimme jäi pelkkään teosten vilkuiluun. Lisäksi minua ahdisti ikävä selkäkipu, sekä väenpaljous museossa. Uenosta siirryimme vielä pikavisiitille Harajukuun, missä meidät yllätti rankka kaatosade.

Kerrottakoon vielä, että kaikki kuvat ensimmäistä ja kahta viimeistä kuvaa lukuunottamatta ovat pelkästään Ueno Parkistai tai museoalueelta, eli kohtalaisen kookkaasta alueesta oli kyse.

Shinjukun asemalla




Opastekyltti näyttelyymme


Valtava valas





Takeshita Doori

Pahamaineinen machajäätelö

2 kommenttia:

  1. Oon varmaan tosi kummallinen, mutta rakastan vihreäteejäätelöä! XD Thaimaassakin tuli popsittua sitä aika mahtava määrä. Ja kiitos näistä postauksista!

    VastaaPoista