maanantai 5. elokuuta 2013

I'm not lazy. I just really enjoy doing nothing.

Otsikko kuvastaa elämääni varmaan enemmän kuin mikään muu. Toisaalta siitä, teenkö omalla ajallani jotain vai en, voidaan kiistellä. En ole hyvä pysymään aloillani pitkiä aikoja tekemättä mitään. Tarvitsen ärsykkeitä ja sopivin välin jatkuvaa tekemistä. Vaikka pidän lukemisesta, pystyn harvemmin keskittymään puolta tuntia pidempään. Auringon ottaminen kauniilla ilmalla on kidutusta. Sellaisina päivinä mieluiten teenkin jotain kuin vain puuhastelen kotona kaikkea turhaa netissä surffailun, kirjoittelun, lukemisen, musiikin kuuntelun ja telkkarin katselun parissa. Mutta yllättävän hyvin pystyn tuhlaamaan vaikka kokonaisia päiviä tekemättä oikeastaan mitään hyödyllistä.
 
 
En ole vielä uskaltanut edes vilkaista Musen konsertissa ottamiani valokuvia, mutta jos niiden joukosta löytyy parikin esittelykelpoista yksilöä, kirjoittelen keikasta vielä varmaan jotain erikseen. Samalla reissulla tuli myös hieman shoppailtua sekä syötyä hyvin muun muassa canneloneja, sushia ja tempuraa. Mangon raitapaidan ja Zaran housujen lisäksi löysin Helsingin shoppailukierrokselta myös jotain Weekdaysta sekä Musen fanituotekaupasta.
 
Minulla on tapana käydä Helsingin-reissujen aikana myös Keltaisessa jäänsärkijässä vilkaisemassa, josko käytettyjen levyjen korista löytyisi jotain kivaa. Tällä kertaa osuin kultasuoneen, sillä olen metsästänyt selä Bon Iverin että Agnes Obelin levyjä kirjastosta ja ties mistä. Sydämeni oli syöksyä rinnastani, kun huomasin erään toisen asiakkaan pitelevän Bon Iverin levyä kädessään. Ei kulunut varmaan sekuntiakaan hänen laskettuaan levyn takaisin koriin, kun jo syöksyin sen kimppuun.
 
Olen tämän kesän aikana lukenut niin vähän kirjoja, että melkeinpä hävettää. Tai no, ei neljä kappaletta niin huono tulos ole, mutta kun kaksi niistä kirjoista olin jo sattunut aloittamaan hyvissä ajoin silloin kun maassa oli vielä lunta, joten oikeastaan olen lukenut kesällä vain kaksi, kohtalaisen ohkaista kirjaa. Toinen niistä oli Ian Flemingin Casino Royale. En ole tainnut kertoakaan aikaisemmin, että olen jonkinasteinen James Bond-fani, ja kun näin Suomalaisen kirjakaupan alennuksessa sen kirjan, josta kaikki alkoi, en voinut mitenkään vastustaa kiusausta. Jännittävää oli, kuinka paljon kirjaan perustuva elokuva oli pysynyt alkuperäisteoksessaan. Tietenkin kylmän sodan teemat oli uudemmassa versiossa karsittu kokonaan pois ja korvattu jollain ajankohtaisemmalla. Mietin vain, että ovatkohan James Bondin seikkailut herättäneet ilmestymisaikanaan muutama vuosikymmen taaksepäin paljonkin pahennusta? Onhan se Bond loppujen lopuksi melkoinen naistenvihaaja (tässä voidaan toki törmätä sellaiseen kovastikin keskusteltuun ristiriitaan, että voiko naisten seurassa niin hyvin viihtyvä olla naistenvihaaja?).
 
Vielä olisi kesälomaa viikko jäljellä, ja olisi vielä niin paljon tehtävää. Haluan käydä katsomassa Pacific Rimin, sekä lounastaa Tarun kanssa torinrannassa. Sitten pitäisi vielä kai käydä ainakin kerran uimassakin ja ottaa rennosti, mutta kuitenkin jo alkaa lukea kirjoituksiin. Mitäs suunnitelmia teillä on vielä tälle kesälle?
 
 
Päivän biisit:

2 kommenttia:

  1. Pauliina oot mun tän vuoden paras synttärilahja! <3
    Sun blogi oli jostain syystä poistunut mun lukulistalta ja luulin että et enää postaile ja oot ihan kokonaan kadonnut. Tänään näin sun kommentin Christa Kososen blogissa, ja apua, miten onnelliseks tulin! Ihanaa että oot vielä olemassa!

    xo, Mori

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MORIIIIIII
      Olipa ihana kuulla sinustakin :)

      Monella on ollut kuulemma ongelmaa päivitysten kanssa. Ongelma korjautuu sillä, että lukijaksi tavallaan "liittyy uudestaan".

      Poista