lauantai 21. joulukuuta 2013

20 juttua joulusta + pikkujouluruokia

Sain inspiraatiota tällaisen "joulufaktapostauksen" tekemiseen Tuuli Maria-blogista. Tarkoituksena on siis kertoa jouluperinteistä, -muistoista ja muusta vastaavasta, itse sain juttuja aikaiseksi 20 kappaletta. Jutut eivät tosiaan ole minkäänlaisessa järjestyksessä, vaan kokosin niitä sitä mukaa kun niitä juolahti mieleen. Kuvitus on ruokakuvia, jotka otin Tiian järjestämissä pikkujouluissa. Näin siis meillä on vietetty joulua.



1. Pelkäsin pienenä joulupukkia. Olin ehkä kaksivuotias, kun aloin itkeä joulupukin saapuessa mummolaan sekä parkua, että "pelättää, pelättää, ukkumaan ukkumaan". Eli nukkumaan siis halusin mieluummin kuin joulupukkia tapaamaan.

2. Herään jouluaattona aina aikaisemmin kuin muina vapaapäivinä. Katson kaikki animaatiot sun muut, mitä aattoaamuna esitetään.

3. Meillä on ollut tapa viettää aattoa mummolassa tätini ja serkkujen kanssa.

4. Joulukuusemme on tekokuusi. Aloin pelätä aitoja kuusia sen jälkeen, kun sellainen melkein kaatui päälleni rikkoen kasan koristeita. Koristeet ovat pääasiallisesti vaaleanpunaisia.

5. Parasta jouluruokaa ovat mummuni tekemät korput. Hyvänä kakkosena saapuu kinkku mummun sinapilla.



6. Laatikoista suosikkini on porkkanalaatikko.

7. En erityisemmin välitä joulutortuista. Syön niitä oikeastaan vain uunituoreina, koska ne ovat silloin parhaimmillaan. Jos teen tortut itse, käytän omenahilloa luumuhillon sijaan.

8. Jouluelokuvista paras on Lumiukko. Olen alkanut itkemään liikutuksesta kyseistä elokuvaa katsoessani. Luulen että se johtuu musiikista.

9. Suosikkijoululauluni on Varpunen jouluaamuna.

10. Olen esittänyt edellä mainitun kappaleen 7. luokalla Oulun Tuomiokirkossa.



11. Tänä jouluna lauluin koulumme joululaulukirkossa Heinillä härkien-kappaleen. Tämä tapahtui melko lyhyellä varoitusajalla, sillä minua pyydettiin esiintymään saman päivän aamuna.

12. Lakkasin uskomasta joulupukkiin, kun näin pukin ajavan mummolan pihaan harmaalla Ladalla.

13. Äitini leipoo jouluna aina ihania pikkuleipiä. Resepti on saatu erään entisen luistelukaverini äidiltä.

14. En yleensä sauno jouluna.

15. Aattoaamuna syön riisipuuron ikään kuin aamupalaksi. Meillä ei ole manteliperinnettä.



16. Joulu on suosikkijuhlani. Pidän myös uudenvuodenaatosta.

17. Minulla on aina suklaakalenteri. Kinder-kalenteri on suosikkini, mutta ottaisin mieluummin vaikkapa Lindtin suklaakalenterin, jos sillä ei olisi niin paljon hintaa.

18. Syömme jouluna aina vain Fazerin konvehteja, sillä äitini ja minä emme juuri välitä esimerkiksi Pandan tai Maraboun suklaasta.

19. Ehkä iloisin lahjayllätys tapahtui silloin, kun vielä pukeuduin classic lolitaan. Sain silloin lahjaksi ensimmäiset brändivaatteeni täytenä yllätyksenä.

20. En yleensä pengo lahjoja etukäteen, vaikka jonkun paketin sattuisin jossakin näkemäänkin. Minulla on sen verran kärsivällisyyttä, että maltan odottaa aattoon.


Kuinka teillä on ollut tapana viettää joulua?

5 kommenttia:

  1. Ihanaa et innostuit tekee tällasen kans, näitä on nii parasta lukea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innostuin aivan heti kun luin sen sun jutun, piti vaan järjestää aikaa sen kirjoittamiselle :D

      Poista
  2. Heii tosi ihana postaus! :3

    VastaaPoista
  3. Ja pikkuleipien resepti oli..??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En löytänyt sitä! Voin kyllä joskus etsiä vähän paremmin ja laittaa ohjeen tänne blogin puolelle :)

      Poista