maanantai 23. joulukuuta 2013

Heinillä härkien kaukalon (video)

En ole varmaan koskaan ollut niin rohkea, kuin viime perjantaina, kun koulumme musiikinopettaja kysyi minua laulamaan joulukirkossa saman päivän aamuna. Mietin siinä jonkin aikaa, että miten oikein voisin tai uskaltaisin näin lyhyellä varoitusajalla, mutta yllytyksen ja kannustuksen tuloksena sitten tein sen! Pelotti ja jännitti kyllä aivan hirvittävästi, varsinkin kun juuri ennen omaa vuoroani minua alkoi yskittää aivan hirvittävästi (kuuluu jonkin verran laulussa ainakin ensimmäisen säkeistön aikana), eivätkä vesi, pastillit tai astmalääke meinanneet millään auttaa.

Toivotan teille kaikille ihanaa joulua! :)


8 kommenttia: