perjantai 10. tammikuuta 2014

Shopping in Malmö/CPH

Jonkin verran tuli sitten shoppailua... Onneksi olin liikenteessä sopivasti alennusmyyntien aikaan, joten lähes kaikki lähti puoleen hintaan tai vieläkin edullisemmin. Teetäkin ostin, ja tästä kauppareissusta selvisin melkein kokonaan ruotsin kielellä. Yhdessä kohtaa meni niin pahasti teeterminologian puolelle, etten selvinnyt tilanteesta keskipitkällä ruotsillani. Kaiken lisäksi taisin toisen noista laaduista tilata johonkin lahjapussiin, jonka pakkaus maksoi ekstraa... Syytän tästä eteläistä murretta, aina ei ollut nimittäin ihan selvää, puhuttiinko ruotsia vai tanskaa...
 
Kaikki ostokset 
Acnen farkut. Parhaat farkut, mitä olen ehkä ikinä sovittanut.
 
Victoria's Secretiltä meikkipussi, vartalorasvaa ja salaisuuksia. Lisäksi saimme kaupanpäällisenä toisen meikkipussin (tuon raidallisen).
 
Mango
 
Mango
  
 
Mango
 
 
Weekday
 
Shortsit Nike, toppi H&M
 
Vero Moda
 
Zara
 
Pussejakin kertyi sitten jonkin verran...
 
Kävin myös Hollisterin liikkeessä ihan muodon vuoksi, mutten lopulta ostanut mitään. Kiinnostavia vaatteita ei joko ollut sopivia kokoja, tai sitten ne maksoivat mielestäni liikaa, ottaen huomioon, etteivät ne lopulta olleet niin persoonallisen tai laadukkaan näköisiä. Liike itsessään oli kyllä varsin erikoinen. Sisäänkäynti muistutti pikemminkin loma-asunnon kuin vaatekaupan sisäänkäyntiä. Liike oli hämärä, siellä täällä kuului aaltojen kuohua ja kaikilla myyjillä oli varvassandaalit jalassa. Sinänsä siistiä, että kaikki on mietitty noin viimeisen päälle, mutta hämäryys kyllä enemmänkin haittasi shoppailuani kuin loi hienoa tunnelmaa.

5 kommenttia:

  1. Hollisterin liikkeet tuntuu aina olkevan sellasia huonosti valaistuja loma-asuntoja :D! Muistan, kun Orlandon Hollisterin liikkessä luulin ostaneeni oranssin paidan ja pinkit shortsit, mutta lopulta kaupan ulkopuolella paita osoittautui lohenpunaiseksi ja shortsien väri oli sellainen violettiin taittuva, eikä kirkkaan pinkki. Että se siitä sitten xD.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä etten sitten ostanut yhtä ihanan mintun sävyistä paitaa o__o

      Poista
  2. Hyvät ostokset :) Hollisterista ei ole minunkaan ikinä tullut mitään hankittua, kun liikkeessä iskee lähinnä klaustrofobinen fiilis, eikä valikoimakaan oikein ole kolahtanut. Niin ja aiempaan postaukseesi viitaten oikein hyvää syntymäpäivän iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, klaustrofobinen fiilis tuli itellekin, varsinkin siinä vaiheessa kun liikkeeseen alkoi kertyä porukkaa enemmänkin. Samassa liikkeessä oli kuulemma alennusmyyntien alkuvaiheessa ollut ulkopuolelle asti pitkät jonot...

      Ja myöhäiset kiitokset! :)

      Poista
  3. Ajatus
    Hey Beauty, post your fotos on tumbrl, check my blog and check my tumbrl, good luck!
    Hei kauneus, lähettää sinun fotos tumbrl, Tarkista blogiin ja tarkistaa tumbrl, onnea!
    MaximsFashion
    MaximsFashion Tumbrl

    VastaaPoista