torstai 15. toukokuuta 2014

ZARA HAULS

Uskaltauduin vihdoin tosiaan hankkimaan kesävaatteita! Udinen Zarasta mukaan lähti musta napapaita (aika epätavallinen valinta minulta, mutta kuitenkin, 90-luku tekee kuulemma paluuta) sekä vaaleanpunaiset housut. Turun Zarasta taas nappasin mukaan valkoisen pitsipaidan, harmaan t-paidan sekä kimmeltävän kaulakorun. Zara on varmasti suosikkivaatekauppani. Ikävä kyllä Oulussa ei Zaran myymälää ole, enkä aina silloin harvoin, kun pääsen esimerkiksi Helsingissä tai Turussa vierailemaan, edes raaski ostaa mitään. Halpaketjuksi Zarassa on ehkä hienoimmat, mutta myös kalleimmat vaatteet.
 
Katsoitteko muuten Euroviisuja? Minulla viisujen katsominen on muodostunut melkeinpä perinteeksi, vaikkei koko kisan musiikillinen anti yleensä juuri minkäänlaista vaikutusta teekään. Esityksiä on kuitenkin hauska katsoa ja kommentoida kavereiden kanssa. Oliko teillä suosikkeja tai inhokkeja? Inhokkeja minulla oli oikeastaan niin paljon, etten viitsi niitä alkaa edes luettelemaan. Pitkästä aikaa ei tarvinnut hävetä Suomen edustajaa. Päinvastoin, pidin Softenginestä tosi paljon! Oikeastaan vain Suomen ja Alankomaiden biisit olivat sellaisia, joita voisin kuunnella ihan omallakin ajallani, mutta pidin tavallaan myös Armenian kappaleen studioversiosta (livenä ei mennyt ihan nappiin), Sveitsin vihellysosuudesta ja Ranskan kitaristista (jonka hiustyyliin liittyy vähemmän tyypillinen sisäpiirin vitsi, joka ei ole tarpeeksi yksinkertainen selitettäväksi).
 
Päivän biisit:
 

8 kommenttia:

  1. Upeita ostoksia! Ja anna sun kroppa mulle >8( Lookin't good! (Y)

    VastaaPoista
  2. Vau toi toka paita!

    elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Voitko linkata ton ekan paidan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin sen Italiassa alennushintaan, joten en tiedä löytyykö sitä netistä :/

      Poista
    2. Hyvät ostokset :). Hemppalasta ostin itselleni ekana kuvassa olevan paidan tyylisen topin itselleni muutama viikkoa sitten, hinta muistaakseni 4,95€ tai jotain.

      Poista