sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Pitch Black

 

Kävin eräänä viikonloppuna Tarun ja Pikin kanssa kävelyllä, ja otin kävelylle kameran mukaan. Lemmikkieläinten kuvauksessa on aina omat haasteensa, varsinkin kun kyseessä oli musta koira, enkä ole muutenkaan kovin kokenut kuvaaja. Kuvasinkin oikeastaan ensimmäistä kertaa jotain muuta kuin ihmisiä, kasveja, elottomia asioita jne. eikä esittelykelpoisia kuvia juurikaan sitten ollut vaan suurin osa kuvista oli hieman tärähtäneitä tai epätarkkoja, hauskoja tilannekuvia.
 
Vaikka kirjoitusten aikaan valitinkin kovaa stressiä, luulen vasta nyt tietäväni mitä stressi edes tarkoittaa. Minulle on sairastelun vuoksi kertynyt niin paljon poissaoloja koulusta, että kaikkien rästitehtävien hoitaminen toipilaana samalla kun piti selvitä luisteluesityksistä ei tuntunut kovin helpolta. Pahin urakka on onneksi jo takana ja uskon pääseväni vielä nämä jäljellä olevat kolme kurssia läpi. Vieläkään en ole tosin täysin tervehtynyt. Kyseessä on luultavasti vain sairastelusta johtuva jälkiväsymys, joka aiheuttaa jonkin verran lämpöilyä ja päänsärkyilyä. Kun tavallistenkaan asioiden hoitaminen ei ole vielä helppoa ja kaupunkikierroksenkin jälkeen olen ihan rättiväsymys, mitähän tulee urheilusta?

En muuten ole tainnut aikoihin olla näin väsynyt. Yhdeksän tunnin yöunista, normaalista ruokailurytmistä, päiväunista ja muusta huolimatta koko ajan unettaa ja on voimaton olo. Koko päivän läpi torkkuminen on pitkästä aikaa kuulostanut hyvältäkin ajatukselta, vaikka tavallisesti aloillaan pysyminen ei ole ihan minun juttuni. Pidän siitä, että minulla on jotain tekemistä, on se sitten lukemista, bloggaamista, pelaamista, liikkumista tai muuta, mutta siitä kyllä huomaa, ettei kaikki ole ihan kohdallaan, ettei videopelienkään pelaaminen tahdo maistua. Onneksi tämäkin on ohimenevää, ja ehtiihän sitä kesälomalla kyllä lepäilemäänkin.
 

4 kommenttia: