maanantai 13. heinäkuuta 2015

Tallinna

Kävin viikko sitten perheeni kanssa pikaisesti suunnitellulla viikonloppureissulla Tallinnassa. Ne rippeet, jotka Euroopan helleaallosta ulottuivat pohjoisempaan Eurooppaan, lämmittivät matkalla mukavasti, eikä huonosta säästä pahemmin tarvinnut murehtia. Näin viidentoista celsiusasteen kesäsäähän tottuneelle aurinkoisessa ja sopivan lämpöisässä Tallinnassa tuntui oikeastaan siltä, kuin olisi ollut kauempanakin reissussa. 

En ollut käynyt koskaan aikaisemmin Tallinnassa tai Virossa yleensäkään, joten kiireisestä toteutuksestaan huolimatta reissu oli hyvin virkistävä, uudenlainen kokemus, vaikka paljon jäi varmasti kokematta ja näkemättä. Kiertelimme lähinnä Vanhankaupungin aluetta sekä muutamia keskustan kauppoja ja rentouduimme sitten ulkona kahviloissa ja ravintoloissa. 

Oman reissuni kohokohta oli varmastikin muutaman tunnin pituiseksi venynyt lounastauko Kohvik Komeetin kattoterassilla muikeita maisemia ihaillen. Söin yhden parhaimmista salaateista ikinä (mozzarella-tomaatti-avokadosalaatti kuvassa), eikä paikan teessä tai kuohuviinissäkään ollut mitään vikaa. Paikka oli juuri täydellinen lounas- ja kahvittelupaikka aurinkoisiin kesäpäiviin. Suosittelen lämmöllä!

Suosittelen myös suunnittelemaan ruokailuja jonkin verran etukäteen ennen reissua sekä tarvittaessa tekemään varauksia ravintoloihin. Tallinnasta löytyy monenlaisia kiinnostavia, hyviä ravintoloita ja kahviloita, varsinkin, jos malttaa siirtyä jonkin verran syrjään Vanhankaupungin keskeisimmiltä paikoilta - ymmärtääkseni siellä on tarjolla lähinnä turistiruokaa turistihinnoilla. Kävin perheeni kanssa kahdessa italialaisessa ravintolassa. Al Bastione oli kesäpuutarhoineen ja livemusiikkiesityksineen hyvin viihtyisä paikka, jossa tosin olisin pärjännyt hyvin pelkillä alkuruuillakin. Vitello tonnato oli varsin hyvää ja Insalata di Cesare taas yksinkertainen, mutta maukas ja hyvä hinta-laatusuhteeltaan. La Bottegga oli myös erittäin viihtyisä paikka ja ruoka oli erinomaista. Itse söin vuohenjuustoravioleja saksanpähkinäkastikkeella ja söisin saman annoksen varmasti vielä sata kertaa uudelleenkin.

Tallinna oli mukava, kaunis kaupunki, sekä jossain määrin erilainen kuin odotin. Samassa kaupungissa oli rakennelmia niin keskiajalta (jotenkin oletin virheellisesti Vanhankaupungin olevan vieläkin keskiaikaisempi) kuin tulevaisuudestakin - ainakin siltä tuntui muutamien tuoreempien rakennusten kohdalla. Ainoa haaste reissussa oli ainakin omalla kohdallani laivamatka. En pidä yhtään laivan tärinästä tai keinunnasta. Pitää nostaa hattua heille, jotka työskentelevät laivalla säännöllisesti.

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Vanhassa kaupungissa on sellainenkin ravintola kuin Controvento, jota suosittelen myös lämpimästi. Kandee varata pöytä etukäteen, mutta jos on valmis hiukan odottamaan, saattaa lounasaikaan päästä ilman varaustakin. On muuten ainoa ravintola, missä olen joutunut jättämään pitkän kaavan mukaan syömisen kesken, kun ei ole pystynyt enempää vetämään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei pitääpä painaa mieleen tuo paikka, jos joskus vielä tulee käytyä Tallinnassa! Kävin heidän nettisivuillaan ja vaikutti ihan mukavalta paikalta :>

      Poista
    2. Muistuipa mieleen vielä Pirosmani, jos haluat vaihteeksi kokeilla gruusialaisen keittiön antimia. Sijaitsee hieman kaupungin ulkopuolella ja työkavereiden kanssa taksilla muutama vuosi sitten mentäessä ehdittiin jo miettiä, että mihin tää Igor meidät muiluttaa... Reissu kyllä kannatti, vatsa täyttyi ja Igor vei meidät vielä takaisin hotellillekin.

      Poista
    3. Kuulostaa kiinnostavalta! Täytyy pitää tämä postaus kommentteineen mielessä, jos koskaan vielä Tallinnaan reissua suunnittelen.

      Poista