lauantai 26. syyskuuta 2015

Nike Air Max

Onnea ei voi ostaa, mutta Nike Air Maxit voi ja sehän on melkein sama asia. Ainakin jalat ovat hyvin onnelliset mukavissa, kivoissa kengissä. Tällaiset kauttaaltaan pehmustetut ja tukevat paksupohjaiset kengät ovat kyllä kerta kaikkiaan mukavaa vaihtelua jaloille, joita on pitkään rääkätty kaikenlaisissa jalkineissa korkokengistä luistimiin.

Joskus on todella helppoa innostua kovasti pieneltäkin vaikuttavista asioista, kuten uusista kengistä tai hyvästä säästä ja niin edelleen. Viime aikoina minusta on tuntunut aika lailla tältä ja voisin sanoa, että minulla menee juuri nyt hyvin. Otanhan toki tavalliseen tapaani turhaa stressiä turhista asioista, mutta olen jotenkin silti jaksanut paremmin hoitaa kouluhommia ja muita pakollisia asioita ja sen lisäksi hieman käydä ulkona ja harrastaa liikuntaa. Vastoinkäymiset ja pettymykset on ollut helpompi unohtaa ja sivuuttaa heti kun pahin harmitus on ohi. Toivottavasti sama fiilis jatkuu vielä pitkään, sillä synkkä syksy on vasta alkamaisillaan.

2 kommenttia: