Viime keväästä lähtien olen harjoitellut valokuvaamista räpsimällä kuvia ystäväni lapinkoirasta, Pikistä (mustan koiran kuvaaminen on lähtökohtaisestikin melkoinen haaste, mutta pitäähän sitä epäonnistua aika monta kertaa, että tulee pieniäkään onnistumisia, eikö vain?). Viime syksynä mukaan tuli vielä toinen karvainen vauva, nimittäin Hukka, josta on kasvanut jo iso, reipas, murkkuikäinen poika. Nämä kaksi possua ovat auttaneet minua pääsemään myös yli koirapelostani, joka on joskus ollut hyvinkin paha. Joskus pienenä en esimerkiksi uskaltanut mennä kavereilleni kylään lemmikkikoirien vuoksi. Tämä koirapelkoni on oikeastaan hyvä tapausesimerkki siitä, kuinka oudot ja vieraat asiat saattavat pelottaa. Omaa pelkoani on varmasti auttanut se, että olen viettänyt aikaa kilttien, rauhallisten koirien sekä asiantuntevan koiranomistajan kanssa. Kun koirien käytöstä alkaa ymmärtää ja oppii esimerkiksi, että ne saattavat haukkua ja murista myös innoissaan, ei käytös enää vaikutakaan pelottavalta tai uhkaavalta. Varsinkaan silloin, kun tämä hetkeä aikaisemmin haukkunut ja hypähdellyt hauvavauva (lässytän kun puhun koirille, nyt ilmeisesti myös kirjoittaessani niistä) painaa päänsä syliin ja kerjää rapsutuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti