sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Weaving my wings from many-colored yarns


Kävin torstaina Aliisan kanssa torilla ranskalais-italialaisilla markkinoilla maistelemassa ja haistelemassa erilaisia herkkuja sekä ostosreissulla kaupungilla, ja olin kaiketi kuullut jostain, että musta on uusi musta. Pukeudun toki muutenkin aika paljon mustaan, mutta suosikkiväreistä on hankala päästä eroonkaan. Sää oli tähän kesään nähden poikkeuksellisen lämmin ja miellyttävä, joten vuosi sitten Italiasta ostettua ja vähälle käytölle jäänyttä Zaran napapaitaa tarkeni käyttää ihan hyvin. Päätin myös koeajaa uudet Tallinnan Zaran alennusmyynneistä ostetut sandaalini, mutta kokemuksesta pitäisi jo tietää, että uusien kenkien kanssa tulisi aina käyttää aluksi laastareita, tai muuten arat jalat tykkäävät huonoa. Mutta kukapa sitä ei vähäsen aikaa jaksaisi kauniiden kenkien tähden kärsiä?

Elän tällä hetkellä elämässä hyvinkin huoletonta elämänvaihetta. Olen ollut jo monta päivää hyväntuulinen, minulla on opiskelupaikka ja kesätöitä, olen lähdössä perjantaina reissuun, takana on upea Qstock-viikonloppu, söin juuri todella hyvää ruokaa, tapasin päivällä hienoja tyyppejä, sää on ollut kaunis ja katsoin hyvää tv-ohjelmaa. Kaikenlaista mukavaa on siis takana ja edessäpäin, mutta aina tyytyväisyyteen tai onnellisuuteen ei edes tarvita tällaisia isoja juttuja. Muistuttakaa minua tästä tunteesta sitten, kun menee taas huonommin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti